maanantai 19. elokuuta 2013

Aihetta juhlaan

Viimeisten 7 päivän aikana kiputilat ovat olleet selkeästi vähäisempiä niin määrällisesti kuin laadullisestikin verrattuna kesään ja elokuun alkuunkin.  Joten tähän maanantaihin luxushetkiä...ihanaa ruokaa ja vielä jälkiruokaakin.

Pääruoka: Strutsia bataattiperunamuusin ja sienien kera lähiruokaperiaatteella.

Strutsi (Pälkäne): Paista 1,5min/puoli. Sain jäämään lihan vähän roseeksi. Tällöin maku lihasta erottuu sopivasti. Tosi hyvää! Mausteeksi vain suolaa ja mustapippuria.

Bataattiperunamuusi (Hämeenkyrö, bataatti ?): 3 perunaa ja puolikas bataatti. Keitetään suolavedessä, muussataan maidon kera ja maustetaan suolalla sekä voinokareella.

Sienimuhennos ja -kastike (Hämeenkyrö): Keräsin eilen itse Hämeenkyröstä 2litraa kanttarelleja ja pienen määrän vaaleaorakasta. Tänään ne voin ja sipulisilpun kanssa pannulle. Mausteeksi suolaa ja valkopippuria. Ota osa sivuun ja lisää lopun sekaan ruokakermaa. Näin saat 2 lisäkettä helposti. :) Suussa sulavaa!!

Höyrytetyt parsakaalit (alkuperä?) ja salsa: Salsan valmistin tällä kertaa Jamie Oliverin mukaan. Katselen hänen 30minuutin ruuat ohjelmaansa aina silloin tällöin ja tämä resepti jäi sieltä mieleen. Eli hienonna 1 valkosipulinkynsi ja 0,25 sipulia. Raasta sitten 2 tomaatista liha (ei kuorta, poista siemenet ennen raastamista) astiaan. Lisää puolikkaan sitruunan mehu. Mausta pippurilla ja suolalla. Nam nam!


Ja jälkkärinä tänään jonkinlainen pavlovan johdannainen. Tämä resepti myös Jamie Oliverin reseptistä johdettu.

Murskasin lasin pohjalle pari pientä marenkia pussista, päälle pari lusikallista Lemon&Lime curdia. Tämän päälle pensasmustikoita, joiden joukkoon on sekoitettu marmorointityyliin luonnonjugurttia (ei makeutusta). Päälle vielä tuoreita pensasmustikoita ja pari marenginpalaa. Ja on hyvää!!


Näillä käynnistyi tämä viikko. Hymyssä suin!

Keskiviikkona fyssarille. Toivottavasti siitä olisi jotain apua. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti