Mä kirjoittelen tätä blogipostausta uudella työkoneellani. Hienosti näyttää sujuvan näinkin. :)
Mun joulu on sujunut juuri niinkuin sen ajattelinkin. Ihan suunnitelmien mukaan tai ei ihan, paremmin kuin suunnittelin. Olen tässä reilun 10 päivää saanut avata joulun parasta lahjaa. Mä olen saanut maistaa TÄYSIN kivutonta elämää tässä joulun alla ja se tuntuu korvaamattoman hyvältä. Joulun ehdottomasti paras joululahja, jonka voin saada. Toki tulee hetkiä, kun kipu muistuttelee olemassa olostaan, mutta ne ovat sellaisia max. 5min hetkiä. Näitä tulee erityisesti istuessa, joten edelleen lupa löhötä sohvalla. ;) Toisaalta istumista välttäessä on tullut puuhattua kaikenlaista...leivottua, siivottua, leivottua jne... Leiponut olen varmaan teidän kaikkien edestä. :D :D Kiitollinen olen siitä, että nyt tuntuu siltä, että mulla on mahdollisuus saada oma elämä takaisin. Ja voin luvata, että se on tosi hyvä ja iso tunne. Joka kerta kun sitä mahdollisuutta ajattelee liikuttuu kyyneliin asti, niin hyvältä se tuntuu.
Ennen joulua kävin kerran viikossa fysioterapeutilla marraskuun alusta alkaen. Jalalle ja lantiolle on annettu faskiahoitoa ja teippausta kokeiltu 2 eri linjassa. Toinen teippauskerta oli tehokkaampi ja mielestäni auttoi. Lisäksi istumisasentoa on korjattu korottamalla sitä. Tärkeää on saada istuessa lantio polvitasoa korkeammalle, jotta takareiteen ja istuinluuta ympäröivälle alueelle tulee mahd. pieni venytys ja rasitus. Hoito päätettiin aloittaa marraskuun lopulla ns. alusta (mahd. täydellisellä murtuma-alueen levolla), sillä MRI-kuvista on nähtävissä kuitenkin syntynyt ja luutunut murtumalinja. Luuturvotusta oli vielä luun alaosassa marraskuun alussa (johtuen vääränlaisesta hoidosta?) eli 7kk alun jälkeen. Lisäksi hermokudokset ja muut tukikudokset oireilivat vielä kovasti. Lokakuun lopusta joulukuun alkuun asti oli melkoisen kova kipujakso, jolloin jouduin jäämään myös sairaslomalle. Tärkeää oli saada murtumaa-alueelle riittävä lepojakso, jotta hoito voitiin aloittaa jollain lailla. Kesäkuusta elokuuhun välisellä ajalla olisi näin jälkikäteen ja uusien kuvien perusteella ollut tärkeää poistaa varaus vasemmalta ajalta kokonaan ja antaa sille täyslepo. Se olisi ollut edellytys paranemiselle. Nyt paraneminen on ollut hidasta, kun tulin asiani kanssa kuulluksi vasta marraskuussa fysioterapeutilla, joka oli aidosti kiinnostunut tilanteestani ja vamman syntymekanismista sekä sitä ylläpitävistä tekijöistä. Nyt kun niihin on päästy jollain lailla käsiksi, on mahdollista päästä kiinni myös kuntoutukseen. Kuntoutuksessa otetaan babysteppejä, joilla pyritään tarkastelemaan kropan reaktioita erilaisiin asioihin. Nyt mun kotitehtäväni on ollut tarkkailla ryhtiasioita, jotka liittyvät pään ja hartioiden luonnolliseen asentoon. Selkärangan ja lantion asento muodostuu luonnollisemmaksi, kun pää linjaa kroppaa oikeaan asentoon.
Joulutauon ja joulua edeltänneen flunssani takia fysioterapiaan tulee lähes kuukauden tauko. Tammikuussa jatketaan siitä mihin jäätiin. Levon, uusien asentojen sekä tietoisemman murtuma-alueen lepoasennon hakemisen tuottamat tulokset ovat hyviä ja tästä syystä näitä jatketaan vielä tammikuun alkuun asti. Jos alue kipeytyy jostain syystä ennen fysioterapian jatkumista, koetetaan ensiapuna teippausta. Toivottavasti en sitä nyt tarvitsisi, kun näin hyvin menee tällä hetkellä.
Fysioterapiaa jatkettanee aluksi pienten venytysten sekä faskiahoitojen yhdistelmällä. Pikkuhiljaa alueelle lisätään harjoitteita ja katsotaan miten alue kestää rasitusta. Takapakkeihin on varauduttava, mutta mua helpottaa se tieto, ettei kipu ole pysyvää. 8kk aikana ehti mielessä käydä jo sekin, että onko tässä opeteltava elämään näiden kipujen kanssa. Onneksi se pelko tuntuu tällä hetkellä turhalta.
Viimeisen vuoden aikana on elämä opettanut monta asiaa. Tärkeimpinä se on saanut minut näkemään vaikeissakin asioissa valoisia puolia, uskomaan omaan selviytymiskykyyn, opettanut (ees ministi) pyytämään sekä ottamaan apua vastaan läheisiltä ja ystäviltä sekä ehdottomasti tärkeimpänä pysähtymään itselleni tärkeiden ihmisten ja asioiden pariin. Olen kyennyt vuoden aikana elämään melko lailla sellaista elämää kuin haluan. Olen huomannut mitä liikunta merkitsee minulle ja mitä merkitsee myös terveellinen liikunta. Unelma puolimaratonin juoksemisesta jäänee elämän mittaiseksi unelmaksi, mutta mitä sitten? Mä olen saanut tänä vuonna kokea monta muuta unelmaa todeksi. Näin joulun aikaan kiitollisuuden tunne on ehdottomasti päällimmäinen. Mä koen tulevani rakastetuksi ja huomioiduksi perheeni ja ystävieni taholta. Vaikea elämäntilanteeni on vaikuttanut heihin kaikkiin viimeisen vuoden aikana ja laittanut meidät kaikki ajattelemaan elämästä uusilla tavoilla. Tiedän, että lähellä olevan ihmisen kipua on vaikea seurata vierestä ja kiitän sydämestäni niitä, jotka siinä tilanteessa eivät ottaneet 2 askelta taaksepäin vaan 2 askelta lähemmäksi. En pysty tarpeeksi kiittämään ystäviäni ja perhettäni tässä tilanteessa. Tuki ja oikeat sanat juuri oikealla hetkellä ovat olleet korvaamatonta. Ehkä suurin kiitos heille (ja meille kaikille) on se, että mä pystyn hymyillen sanomaan, että tänään ei kipua ole. Ja joskus jokainen meistä sydämessään arvostaa yhdessä tehtyä kävelylenkkiä enemmän kuin koskaan ennen vaikka sitä ei joka kerta ääneen sanoisikaan. Se on parempi lahja kuin mikään muu.
Kävin eilen päivällä kotona joulusaunassa. Se oli ensimmäinen kunnollinen kerta oikein kuumassa saunassa sitten syyskuun. Ensimmäinen kivuton saunareissu sitten huhtikuun. Ihanan levollista ja rentouttavaa. Uskomatonta. Elämässä on oppinut arvostamaan pieniä asioita ihan uudella tavalla.
Eilen illalla istuin omalla sohvallani kotona ja katselin tv:stä jouluyön messua. Ihana rauha. Kiitollinen ja onnellinen.
Kohta suuntaan mummulle ja taatalle vuohenjuusto-tomaattipiirakka kainalossa. Nauttikaahan tekin kaikki tunnelmasta, itselle tärkeiden ihmisten kanssa vietetystä ajasta ja levosta.
