Joulun 2013 paras joululahja

Heips, Rauhallista joulua juuri Sulle!

Mä kirjoittelen tätä blogipostausta uudella työkoneellani. Hienosti näyttää sujuvan näinkin. :)

Mun joulu on sujunut juuri niinkuin sen ajattelinkin. Ihan suunnitelmien mukaan tai ei ihan, paremmin kuin suunnittelin. Olen tässä reilun 10 päivää saanut avata joulun parasta lahjaa. Mä olen saanut maistaa TÄYSIN kivutonta elämää tässä joulun alla ja se tuntuu korvaamattoman hyvältä. Joulun ehdottomasti paras joululahja, jonka voin saada. Toki tulee hetkiä, kun kipu muistuttelee olemassa olostaan, mutta ne ovat sellaisia max. 5min hetkiä. Näitä tulee erityisesti istuessa, joten edelleen lupa löhötä sohvalla. ;) Toisaalta istumista välttäessä on tullut puuhattua kaikenlaista...leivottua, siivottua, leivottua jne... Leiponut olen varmaan teidän kaikkien edestä. :D :D Kiitollinen olen siitä, että nyt tuntuu siltä, että mulla on mahdollisuus saada oma elämä takaisin. Ja voin luvata, että se on tosi hyvä ja iso tunne. Joka kerta kun sitä mahdollisuutta ajattelee liikuttuu kyyneliin asti, niin hyvältä se tuntuu.

Ennen joulua kävin kerran viikossa fysioterapeutilla marraskuun alusta alkaen. Jalalle ja lantiolle on annettu faskiahoitoa ja teippausta kokeiltu 2 eri linjassa. Toinen teippauskerta oli tehokkaampi ja mielestäni auttoi. Lisäksi istumisasentoa on korjattu korottamalla sitä. Tärkeää on saada istuessa lantio polvitasoa korkeammalle, jotta takareiteen ja istuinluuta ympäröivälle alueelle tulee mahd. pieni venytys ja rasitus. Hoito päätettiin aloittaa marraskuun lopulla ns. alusta (mahd. täydellisellä murtuma-alueen levolla), sillä MRI-kuvista on nähtävissä kuitenkin syntynyt ja luutunut murtumalinja. Luuturvotusta oli vielä luun alaosassa marraskuun alussa (johtuen vääränlaisesta hoidosta?) eli 7kk  alun jälkeen. Lisäksi hermokudokset ja muut tukikudokset oireilivat vielä kovasti. Lokakuun lopusta joulukuun alkuun asti oli melkoisen kova kipujakso, jolloin jouduin jäämään myös sairaslomalle. Tärkeää oli saada murtumaa-alueelle riittävä lepojakso, jotta hoito voitiin aloittaa jollain lailla. Kesäkuusta elokuuhun välisellä ajalla olisi näin jälkikäteen ja uusien kuvien perusteella ollut tärkeää poistaa varaus vasemmalta ajalta kokonaan ja antaa sille täyslepo. Se olisi ollut edellytys paranemiselle. Nyt paraneminen on ollut hidasta, kun tulin asiani kanssa kuulluksi vasta marraskuussa fysioterapeutilla, joka oli aidosti kiinnostunut tilanteestani ja vamman syntymekanismista sekä sitä ylläpitävistä tekijöistä. Nyt kun niihin on päästy jollain lailla käsiksi, on mahdollista päästä kiinni myös kuntoutukseen. Kuntoutuksessa otetaan babysteppejä, joilla pyritään tarkastelemaan kropan reaktioita erilaisiin asioihin. Nyt mun kotitehtäväni on ollut tarkkailla ryhtiasioita, jotka liittyvät pään ja hartioiden luonnolliseen asentoon. Selkärangan ja lantion asento muodostuu luonnollisemmaksi, kun pää linjaa kroppaa oikeaan asentoon.

Joulutauon ja joulua edeltänneen flunssani takia fysioterapiaan tulee lähes kuukauden tauko. Tammikuussa jatketaan siitä mihin jäätiin. Levon, uusien asentojen sekä tietoisemman murtuma-alueen lepoasennon hakemisen tuottamat tulokset ovat hyviä ja tästä syystä näitä jatketaan vielä tammikuun alkuun asti. Jos alue kipeytyy jostain syystä ennen fysioterapian jatkumista, koetetaan ensiapuna teippausta. Toivottavasti en sitä nyt tarvitsisi, kun näin hyvin menee tällä hetkellä.

Fysioterapiaa jatkettanee aluksi pienten venytysten sekä faskiahoitojen yhdistelmällä. Pikkuhiljaa alueelle lisätään harjoitteita ja katsotaan miten alue kestää rasitusta. Takapakkeihin on varauduttava, mutta mua helpottaa se tieto, ettei kipu ole pysyvää. 8kk aikana ehti mielessä käydä jo sekin, että onko tässä opeteltava elämään näiden kipujen kanssa. Onneksi se pelko tuntuu tällä hetkellä turhalta.

Viimeisen vuoden aikana on elämä opettanut monta asiaa. Tärkeimpinä se on saanut minut  näkemään vaikeissakin asioissa valoisia puolia, uskomaan omaan selviytymiskykyyn, opettanut (ees ministi) pyytämään sekä ottamaan apua vastaan läheisiltä ja ystäviltä sekä ehdottomasti tärkeimpänä pysähtymään itselleni tärkeiden ihmisten ja asioiden pariin. Olen kyennyt vuoden aikana elämään melko lailla sellaista elämää kuin haluan. Olen huomannut mitä liikunta merkitsee minulle ja mitä merkitsee myös terveellinen liikunta. Unelma puolimaratonin juoksemisesta jäänee elämän mittaiseksi unelmaksi, mutta mitä sitten? Mä olen saanut tänä vuonna kokea monta muuta unelmaa todeksi. Näin joulun aikaan kiitollisuuden tunne on ehdottomasti päällimmäinen. Mä koen tulevani rakastetuksi ja huomioiduksi perheeni ja ystävieni taholta. Vaikea elämäntilanteeni on vaikuttanut heihin kaikkiin viimeisen vuoden aikana ja laittanut meidät kaikki ajattelemaan elämästä uusilla tavoilla. Tiedän, että lähellä olevan ihmisen kipua on vaikea seurata vierestä ja kiitän sydämestäni niitä, jotka siinä tilanteessa eivät ottaneet 2 askelta taaksepäin vaan 2 askelta lähemmäksi. En pysty tarpeeksi kiittämään ystäviäni ja perhettäni tässä tilanteessa. Tuki ja oikeat sanat juuri oikealla hetkellä ovat olleet korvaamatonta. Ehkä suurin kiitos heille (ja meille kaikille) on se, että mä pystyn hymyillen sanomaan, että tänään ei kipua ole. Ja joskus jokainen meistä sydämessään arvostaa yhdessä tehtyä kävelylenkkiä enemmän kuin koskaan ennen vaikka sitä ei joka kerta ääneen sanoisikaan.  Se on parempi lahja kuin mikään muu.

Kävin eilen päivällä kotona joulusaunassa. Se oli ensimmäinen kunnollinen kerta oikein kuumassa saunassa sitten syyskuun. Ensimmäinen kivuton saunareissu sitten huhtikuun. Ihanan levollista ja rentouttavaa. Uskomatonta. Elämässä on oppinut arvostamaan pieniä asioita ihan uudella tavalla.

Eilen illalla istuin omalla sohvallani kotona ja katselin tv:stä jouluyön messua. Ihana rauha. Kiitollinen ja onnellinen.

Kohta suuntaan mummulle ja taatalle vuohenjuusto-tomaattipiirakka kainalossa. Nauttikaahan tekin kaikki tunnelmasta, itselle tärkeiden ihmisten kanssa vietetystä ajasta ja levosta.

Jäitä hattuun ja kropalle aikaa

Paljon on tapahtunut sitten viimeisen blogipostaukseni. Viimeksi olimme odottavissa tunnelmissa, kun uusi matka kohti MRI-kuvia oli alkanut. Olin syyslomasta alkaen ollut lisääntyvissä määrin kipeä. Jaksoin sinnitellä päivät töissä, mutta iltaisin seisominen, käveleminen, istuminen tai makaaminen teki kaikki kipeää.

1.11.13 menin työterveyteen sovitusti hakemaan fysioterapialähetettä. Juttelimme omalääkärini kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että todellakin jotakin täytyy alkaa tekemään. Lääkäri oli hyvillään uudesta magneettikuvalähetteestä ja kirjoitti mielellään minulle sen fysioterapialähetteen. Kerroin, että olin valinnut fysioterapeutikseni Sari Rataksen, joka on kokenut fysioterapeutti ja pilatesohjaaja. Hänellä on valtavasti tietoa kehon linjauksista ja ammattitaitoa arvioida kehon tilannetta. Lisäksi lääkäri totesi minun olleen vähän liiankin urhea tuon työn kanssa ja kirjoitti sairasloman. Jalan rasittuminen työpäivän aikana mm. portaiden kulkemisesta, liikuntatunneilla liikkumisesta ja muusta seisomisesta/istumisesta/ei niin ergonomisista työasennoista johtuen on liikaa. Sairasloman tavoitteena on saada lonkan kipualueet rauhoittumaan ja levon kautta poistamalla liikarasitus alueelta. Lääkehoidon puolesta jatkettiin edelleen Vimovon ja Panadol 1000 (Vimovon kanssahan ei suositella esim. Buranaa) suosituksella. Tähän saakka olin ottanut niitä vain todella kipeisiin hetkiin. Nyt ohjeena oli kuuri.

4.11. olin 1. kertaa fysioterapeutin luona. Kropassa todettiin paljon kuntoutettavaa. Linjoista näkee, miten kipu on vaikuttanut kropan asentoon ja vasemman jalan ohjaustoiminta oli aivan nolla. Tämä tuntui mm. sellaisessa tilanteessa, jossa makasin mahallani ja fysioterapeutti koukisti jalkaani. Oikealla jalalla vastustaessa ohjaussytytys toimi kuten pitikin pakarasta alkaen. Vasemmalla ohjaus tuli selästä. Lisäksi vasemman puolen työntövoima oli paljon heikompi kuin oikean (jalkaterän ulkoreunalla vastustaminen). Kävellessä lantion ja keskivartalon kannatus pettää. Niskasta on havaittavissa ilm. 10vuotta sitten olleen kolarin seurauksia, joita joudutaan myös korjaamaan. Muutoinkin ko. rasitusosteopatian taustalla voi olla tuo kolari. Olin kolarin sattuessa pysähtyneessä autossa kiertyneessä asennossa. Kolarin seurauksena löin pääni rattiin, niska retkahti ja vasen jalka ei kantanut seuraavana päivänä. Selkä oli todella kipeä ainakin parin viikon ajan. Tässä tilanteessa on ilmeisesti niska ja selkä ottaneet sen verran osumaa, että kroppaan on jäänyt virheasento. Nyt sitten lajia vaihtaessa (tanssista/ryhmäliikunnasta juoksuu) treenimääriä  nostaessa (kuntosali+juoksu yhdessä) on aiheutunut tilanne, joka on ollut tästä virheasennosta johtuen turmiollinen lantion luustolle. Hyvä uutinen on siis se, että asialle on paljon tehtävissä ilman minkäänlaisia operaatioita.

Ennen fyssaria olin tosi kipeä, fyssarin jälkeen vielä kipeämpi. Kipujen suhteen tuntui homma menevän mahdottomuuksiin viikon aikana.

6.11.13 olin uusissa MRI-kuvissa ja kuvien lausunnon sain 7.11. Kuvien mukaan rasitusosteopatiatilanne oli luussa rauhoittumaan päin. Vain luun alaosassa (jossa kipualuekin sijaitsee täällä hetkellä) oli havaittavissa luuödeemaa eli turvotusta. Neste luusta oli muutoin poistunut ja murtumisen vaaraa ei enää ole. HUH! Tosin kesäkuun kuvatkin luettiin nyt uudelleen ja radiologi totesi, että kyseessä ei ole ollut pelkkä rasitusosteopatia vaan kesäkuun kuvissa näkyi rasitusmurtuma, joka kulki eturamuksen puolivälissä hieman viistosti poikittain.

Kipuja mietittiin lääkäreiden kanssa yhdessä. Työterveydestä jatkettiin vielä sairaslomaa, sillä kiputilanne ei ollut rauhoittunut. Luun lähellä olevat kudokset, istuinluiden alue ja alaramuksen pään luukudokset ilmeisesti vielä kipuilevat hyvän aikaa. Odotettavissa voi olla sellainen 6kk kipuilujakso, jossa kiputilanne vaihtelee ajoittain. Työterveydestä kirjoitettiin uusi resepti. Kerroin, että Vimovo ei mielestäni auta kipuun. Olen syönyt sitä 6 viikkoa keväällä, 1,5viikkoa kesällä ja muutamia päiviä syksyllä ajatellen tulehdustilanteen parantamista. Kipuun olen ottanut Panadol 1000 tarpeen mukaan. Sitäkin kohtuullisen harvoin, sillä minua pelottaa lääkkeiden käytön seuraukset mahassa sekä muualla sisäelimissä.
Minulle kirjoitettiin Panacod ja Sirdalud -reseptit.

Viime viikolla Panacodia meni paljon (4 tablettia päivässä, to vain 2,5 ja pe fysioterapian jälkeen 3, pe aamupäivästä 6h täysin kivuton hetki ilman lääkkeitä!). Fysioterapia minulla oli uudelleen perjantaina. Siellä tehtiin edelleen faskiahoitoa, mutta tällä kertaa hoitoalueena oli suoraan kipualueen viereiset sidekudosalueet ja alavatsan alue (1. kerralla kaula, reisi, lonkka ja polvi). Vitsit, että teki kipeetä! Jännä on kuitenkin huomata, miten hoidon aikana sidekudokset antavat periksi. Ja miten ihmeessä hoidon jälkeen kropan ohjaustoiminta syttyy ihan eri tavalla. Mä olen kuulkaas nyt ihan oikeasti osaavan ihmisen käsissä!! Luotan Sariin ihan 100-0. Sarin kanssa olemme jutelleet kuntoutuksen etenemisestä. Tie tulee olemaan pitkä, se on jo ihan selvää. Pienin askelin sytytellään tuota kropan ohjausjärjestelmää, kun koko kroppa tuntuu olevan ihan sekaisin. Pikkuhiljaa opetellaan staattisissa asennoissa löytämään oikeaa asentoa lantiolle, selän linjalle ja niskalle. Lisäksi opetellaan istumaan oikein. Kipu on estänyt minua 7kk ajan istumasta oikein ja alueen rauhoittuessa voidaan pikkuhiljaa yrittää asennon korjausta. Staattisten asentojen onnistuessa ja kropan ohjausjärjestelmän korjautuessa siirryttänee jo sitten kävelyn oikeanlaiseen harjoitteluun. Se vaatii syvien lihasten ohjausjärjestelmän toimimista moitteetta, joten sitä pitää treenata aika pitkään.

Edessä on siis pientä ja pitkää kuntoutusta. Ensi kerralla fysioterapiassa pääsemme toivottavasti kroppaa rauhoittavista menetelmistä jo vähän niihin kuntouttaviinkin, jos vain kipu sen sallii. Nyt näyttää kuulkaa tosi hyvältä sen suhteen. Mä en tarvinnut eilen kuin yhden Panacodin lauantain 4 Panacodin sijaan. Tämä aamu on kotona sujunut vallan ilman kipulääkettä, tosin nyt tuntuu siltä, että illasta 1 on taas tarpeen. Lääkärin ja fysioterapeutin kanssa olemme sopineet, että nyt ei kipua katsella yhtään. Öistä on sovittu, että niihin lääke (1 Panacod+Sirdalud) otetaan joka tapauksessa, jotta kropalla on aikaa korjata itseään ja yöt tulisi nukuttua. Eilen autolla ajaminen sujui täysin ilman kipua. Se on 2. kerta 3.4.13 jälkeen. Autolla ajaessa joutuu istuessa olemaan tuetusti oikeassa asennossa sekä painamaan vasemmalla jalalla kytkintä. Se on ollut koko ajan kipeää tekevä asento, joten voi sitä riemua, kun huomaa, ettei tartte sitä kipua enää pelätä. Toivottavasti tämä kipurumba tästä alkaa helpottaa.. Saikku päättyy vihdoinkin ja pääsen torstaina töihin. Perjantaina olis fyssari. Siihen asti teen Sarilta saamiani linjausharjoituksia sekä yhtä venytystä kotona. Hitaasti hyvä tulee.

Fysioterapeuttini sanoin: "Nyt vaan jäitä hattuun. Otetaan rauhassa ja annetaan kropalle aikaa."

MRItä kohti

Juu, ja se niistä positiivisista fiiliksistä sitten taas.

Syyslomailu päättyi kivuliaissa tunnelmissa. Alkuviikon kävelylenkkien jälkeen loppuviikosta ei tarvinnut sitten koiran kanssa kiertää kuin kerrostalon pihan ympäri. Lomatunnelmat lauantaina 19.10. eivät siis olleet kauhean kaksiset. Onneksi lepo teki tehtävänsä ja selvisin taas kuitenkin töiden aloitukseen 21.11.

Alkuviikon päivät menivät ok, kunnes keskiviikkona kävin kävelemässä 3km reipasta kävelyä liikuntatunneilla Kaupin kuntokolmosella. Keskiviikkoillasta sain taas tuta päivän "urheilut" siinä mallissa, että Vimovo ja Panadol 1000 tulivat vähintäänkin tarpeeseen.  Kaikesta huolimatta kinkesin itseni töihin. Torstaina seisominen, istuminen ja käveleminen olivat kaikki hankalaa. Sain onneksi varattua uuden ajan Pekka Kannukselle tämän viikon maanantaille. Perjantaina jalkaa särki jo vähän vähemmän, vaikkakin istuminen, käveleminen ja autolla ajaminen ei mikään ollut herkkua vieläkään. Viikonloppuna jalka sai kuitenkin tarvitsemaansa lepoa kohtuudella.

Maanantaina suuntasin töiden jälkeen heti lääkäriin. Olin siis perunut aiemmin varatun askelanalyysin maanantailta ja saanut lääkärin siihen tilalle. Kannus tutki jälleen luun tilannetta ja tutkimusten tuloksena lähdin uusi lantion MRI -lähete kädessä kotiin. Kannus pohti ääneen luun paranemisprosessin olevan pitkittynyt ja tuntui pysähtyvän pohtimaan, mikä sen aiheuttaa. UKK-instituutin pihassa autossa istuessani mietin, että aika epätodelliselta tämä kaikki tuntuu. Mutta onneksi tällä kertaa tiedän, miten minun tulee tässä edetä.

Tänään olen saanut jo sitten Pirkkalasta maksusitoumuksen, jolla pääsen uuteen MRI -kuvaan jo ensi viikon keskiviikkona. Hyvä niin! (Kiitos Pirkkalan tk:lle älyttömän joustavasta, nopeasta ja asiakasystävällisestä toiminnasta!) Kuvista saa taas tietää, mikä luun ja rasitusosteopatian tämän hetkinen todellinen tilanne on.  Tänään jalkaa on taas särkenyt illasta, joten työpäivän aikana se rasittuu, vaikka päivän aikana pyrkisi välillä seisomaan ja välillä istumaan. Töissä on paljon rappusia, jotka ovat varmasti omiaan myös rasittamaan jalkaa. Mielenkiintoista on todella nähdä, mitkä kuvantamisen tulokset ovat. Kipualueet ovat kuitenkin melko samat, vaikkakin sitä kipua nyt siellä kyljen alueella ja alaselässä ilmeisesti heijasteisina löytyykin.

Tämän viikon perjantaina saan vielä lähetteen fysioterapiaan työterveydestä. Haen sen joka tapauksessa nyt, jotta voin fyssarin aloittaa heti, kun siihen vain olisi lupa. Lepäämällä tämä jalka ei kuntoon tule ja/tai mikäli lepoa tarvitaan, en voi töissä enää olla, jotta jalka saa levätä riittävästi. Onneksi kuvat kertoo meille enemmän kuin tuhat arvailua, joten niiden varassa mennään. Ja niiden mukaan eletään. Miten, niin sen aika näyttää.

3.11. tulee kuluneeksi 7 kk siitä kuuluisasta lenkistä. Toivottavasti marraskuu olisi toivoa täynnä ja pääsis aloittamaan sen fysioterapian. Toivottavasti myös MRI -kuvat kertoisivat vähän parempia uutisia kuin edeltäjänsä. Toivottavasti muutamien viikkojen päästä alkava vuosi 2014 olisi näiltä osin parempi kuin edeltäjänsä. Toivotaan. Ei kai tässä muutakaan voi.

Ihana syksy.

Loma alkoi eilen vihdoinkin ilta klo 19 jälkeen varsin lepposissa merkeissä. Ope ansaitsi lasillisen kuohuvaa ja prinsessakakkua, kun äidinkielen kokeesta saavutettiin 3 kiitettävää arvosanaa. Tarjosin luokallekin cokista, toffeepullaa ja kahvia jo maanantaina samasta syystä. Onnistumista pitää aina muistaa juhlia!

Heräilin ajoissa tähän aamuun. Rauhassa ja rentona. Ei mitään kiirettä. Lääkäriin piti ehtiä vasta 9.00. Mahtavaa! Suihku ja pieniä ihmeitä peilin edessä. Ja sit mä sen tajusin. Rusinalla oli yön aikana alkanut juoksu. Siihen päättyi leppoisa aamu. Hirveellä kiireellä vaatteet niskaan ja hiukset kuivaksi. Koira autoon ja porukoille. Housujen etsintää. Löytyi. Koiralle housut jalkaan, herkku suuhun ja minä autoon. Onnea on moottoritie kohti Tamperetta. Ehdin kuin ehdinkin. Jopa tasaamaan verenpaineen odotushuoneessa istuskellen.

Aamun sarastavaa kajoa joltain toiselta aamulta. Tänään ei ehtiny pysähtyyn kuvaamaan mitään. ;)

Lääkäristä olin suuntaamassa LähiTapiolaan vakuutuksia selvittämään. Aikaa oli vielä tapaamisen alkuun runsain mitoin, joten nautin todella hemmottelevan ja nautinnollisen aamiaisen Ståhlbergin kahvilassa Koskikeskuksessa. Suosittelen lämpimästi. Viihtyisä ja tunnelmallinen tila, ystävällinen henkilökunta ja maistuvaa aamupalaa.

Loppupäivä sujuikin suunnitelmien mukaan. Asiallinen, ystävällinen katsaus vakuutuksien maailmaan, sen jälkeen shoppailua, elämäni ensimmäisten piilareiden testailua, lomatunnelmaa ja illan kruunasi kävelylenkki rapsakassa syysillassa. Enpä muista koska olisi viimeksi ollut yhtä paljon lehtiä maassa. Nautin niin tästä lämpimästä, tunnelmallisesta syksystä, jotta se voisikin sitten mun puolesta jatkua koko lokakuun ajan.

Tällä viikolla olen pystynyt jo lauantain jälkeen kävelemään:
-lauantain pitkän, rauhallisen lenkin
-sunnuntain 2km lenkin
-maanantaina "vähän rivakamman" pitkän lenkin
-tiistaina 2km lenkin
-paljon kaupunkikävelyä ja 2km lenkki
Kipuja ei ole ollut juurikaan tiistaina eikä tänään. Ainoastaan istuminen tuntuu välillä kurjalta ja housujen pukeminen pitkästä aikaa saa aikaan jonkinlaista tuntemusta. Ehkä se siitä katoaa. :) Eli olo on paljon parempi kuin sunnuntaina, jolloin ei pystynyt pitkiä aikoja istumaan ns. hyvässä asennossa.

Tänään mulla on ollut illasta aikaa tsekata myös vähän niitä lihaskuntoon liittyviä harjoitteita.
Gymstickin tuotteiden (Pilates rengas, jumppapallo ja tasapainotyyny) mukana tuli jonkinlaisia treeniohjeita. Rengas on mulle kokonaan uusi tuttavuus, joten sitä tarvinnee lähteä kokeilemaan varoen. Renkaan ohjelma sisältää lämmittelyyn liittyvät 3 liikettä sekä 7 varsinaista harjoitetta. 3 harjoitetta näyttäisi olevan jaloille ja erityisesti sisäreisille. HYVÄ! Näiden lisäksi 4 harjoitteessa on alavatsan syville lihaksille paljon töitä.
Jumppapallollehan on sinällään jo paljon ohjeita. Valmiissa ohjeessa tarjotaan 6 liikkeen lämmittelevää sarjaa alkuun. Sen jälkeen voidaan lähteä varsinaiseen voimaharjoitteluun. Näiden ohjeiden mukaan se näyttäisi seuraavalta:
1. Punnerrus, jalat polvesta ja säärestä pallon päällä. Niin monta punnerrusta kuin 30sek ehtii.
2. Selkäharjoitus. 30 sek.
3. Punnerrus. Sama kuin ensimmäisessä. 30 sek
4. Selkäharjoitus. Vatsa pallon päällä. Vastakkainen käsi ja jalka samanaikaisnostossa. Vuorottelu. 30 sek.
5. Pallokyykyt. (näitä en uskalla vielä tehdä)
6. Vatsat pallon päällä.
Toista 5.  ja 6.
7. Takareidet. Maataan selällään maassa, kannat pallon päällä. Pakaroiden nostot. (tätäkin pitää kokeilla tosi varoen)
8. Numerot ilmaan -vatsat tai puristusvatsat. Maataan selällään lattialla pallo jalkojen välissä piirtäen numerot 0-10 ilmaan. TAI. Maataan lattialla pallo jalkojen takana puristaen palloa takareisiin, tuodaan palloa ja polvia kohti rintaa. 30 sek, niin monta kertaa kuin ehtii. Ja sitten harjoite 7. ja 8. supersarjana ilman taukoa kovalla temmolla.
9. Lähentäjät. Maataan taas lattialla puristen jalkojen välissä olevaa palloa 3 sek ajan x 10. (saapa nähdä mitä mun vasuri tästä tykkäilee...)
10. Rintapressi. Maataan lattialla, pallo suorilla käsillä rinnan kohdalla. Puristetaan käsia yhteen, puristuksen kesto 10 sek. x 10
Toista 9. ja 10.
Tämän jälkeen jäähdyttely 3  eri venytyksellä.

Tasapainotyynylle puolestaan tarjoillaan 4 minulle sopivaa harjoitetta. Listalla olisi jalan ojennuksia punnerrusasennossa, armadillo, rullauksia ja 3 erilaista variaatiota saksiliikkeen käytöstä. Kaikki nämä tarkoitettu keskivartalon vahvistamiseen ja koko kehon notkistamiseen. Lisäksi tyynyt käytetään toki esim. telkkarin katselussa. Siinä se auttaa aktivoimaan syviä lihaksia aina istuttaessa.

Jollain tämän tyyppisillä eteenpäin. Taidan kokeilla väline kerrallaan. Ja parin päivän taukoja pitäen, niin voisi itsekin pysyä perillä siitä, mitä mikäkin aiheuttaa.

Hyvillä fiiliksillä lomailua, kuullaan taas!

Ihan tavallinen lauantai

Heräsin ihan tavalliseen lauantaihin vähitellen. Pikkuhiljaa verhojen raosta huoneeseen hiipivä valo teki tehtävänsä. Availin siinä silmiäni ja olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Vasen jalka oli vähän kipeä, kylki enemmän ja selkä oli kokenut ilmeisesti selkäsaunan yön aikana. Alaselässä oli sellainen tunne kuin siitä notkosta olisi kasvanut Grand Canyonin kokoinen. Ehkä se ei vaan ole tunne. Siitä tunnustellen ja venytellen ylös Suuresta kanjonista huolimatta. Hemmottelin itseäni herkkuaamiaisella, joka sisälsi elämäni ensimmäisen ja vieläpä itsetehdyn uppomunan. Näillä käynnisteltiin ihan tavallinen lauantai.

Päivällä hain karvakuonon hoitoon ja ilokseni seuraavan viikon ajaksi. Ihanaa, kun kotona on seuraa. Tuo karvainen ystävä seuraa ihan kantapäillä koko ajan, minne tahansa menenkin.

Alkuillasta lähdin tuon karvakuonon kanssa lenkille. Istuminen ja paikallaan seisominen tekee sen verran kipeetä, että teki mieli kävelemään. Se helpottaa jonkin verran. Tein tosi hitaan lenkin nauttien lämpimästä syysillasta. Kuvailin syksyistä luontoa ja nautin päivästä.

Huomasin lenkillä, kuinka harvinaisiksi nämä tavalliset lauantait ovat tulleet. Hyvin harvoin saan olla koko lauantain kotona ja nauttia siitä tekemisen vapaudesta, jota vapaapäivä tarjoilee. Ihan tavallisesta lauantaista tuleekin ihan extrasuperhyvä lauantai.

Lenkin vauhti ei päätä hiponut. Yritin kävellä mahd. matalilla sykkeillä kohtuullisesti siinä onnistuenkin. Lenkin mitaksi taisi tulla sellainen 5km ja aikaa siihen käytin 1,5h, josta taisi kyllä kuvaamiseen mennä yksi puolisen tuntia. Muutama ihana syksyinen tunnelmakuva teillekin tässä postauksessa.

Ensi viikolla ajattelin nauttia tästä luonnosta ja lenkkeilyseurasta niin paljon kuin mahdollista. Joka päivä aamuisin kierrän tuon kotini vieressä olevan pienen järven. Siitä lenkistä tulee reilu 2km mittainen. Tavoite aikaa ei ole. Pääasia on, että lenkin päätteeksi olisi lämmin ja ympäri päästään ilman kipua. Tämän lisäksi pyrin tekemään 5-6,5km lenkin 3 kertaa ensi viikon aikana. Liikuntamäärä on kova jalan kuntoon nähden, mutta toivotaan, että se vähän helpottaisi tuon selän tilannetta. Toki pitää kroppaa kuunnella ja sen mukaan sitten mennään. Katsotaan missä ollaan ensi viikon lopulla.

Kävelyjen lisäksi olen yrittänyt tehdä itselleni jonkinlaista kotiohjelmaa syvien lihasten vahvistamiseen. Välineinä voin käyttää mattoa, jumppapalloa, pilatesrengasta tai tasapainotyynyä. Saapa nähdä mitä saan aikaiseksi. Myös jonkinlainen venyttelyohjelma pitäisi varmaan saada tehtyä. Molemmat ohjelmat helpottaisi tätä kotityöskentelyä eikä tarvitsisi miettiä aina itse "Mitähän mä seuraavaksi keksisin?" Yksin jäämisen tunteen ja tuon "Mieti se itse" -ohjeistukset mä olen kokenut tässä kuntoutumisessa tosi raskaaksi monella tavalla.

Kivun kanssa eläminen väsyttää. Viimeksi tällä viikolla kysyin äidiltäni puhelimessa, että miksi mun kroppani ei kestä mitään (olin ostamassa 2 uudet tasapohjaiset syyskengät, jotta voisin arkena kävellä ilman että jalka kipeytyy), miksi se ei parane ja miksi tää kaikki tapahtuu mulle ja juuri nyt. MIKSI? Tässä matkan varrella on tullut hyväksyttäväksi monta omaan kroppaan ja toiminnallisuuteen liittyvää tekijää. Monta kertaa saan itseni kiinni ajattelemasta "Kun joku vaan kertois, että pitääkö mun alkaa hyväksyä nämä rajoitteet pysyviksi vai voinko luottaa siihen, että vielä jonain päivänä...?" Silloin kun on kipeä, se muuttaa ihmistä. Tulee hyvää ja huonoa. Mä huomaan, että mulla on toisinaan lyhyempi pinna tai suusta pääsee kärsimättömämpiä lauseita kuin ennen. Ja se ei aina ole hyvä asia, jos ollenkaan.
Toinen asia on se, että teen töitä jatkuvasti ongelmanratkaisun parissa ja kotiin tullessa ei kiinnosta pätkääkään alkaa miettimään esim. syvien lihasten treenausharjoitteita. Monta kertaa käy mielessä, että tarttisin tähän ihmisen, joka sanoisi mitä teen ja voisin luottaa siihen, että ko. henkilö antaa sellaiset ohjeet, joilla paikat eivät hajoa vaan ne vahvistuvat (Tähän tulee muutos toivottavasti marraskuun alusta!Ihanaa!).
Vaikeaksi kuntoutumisen tekee myös nämä kivut, kun en tiedä mistä ne tulevat ja miksi, ja mikä kipu ns. "kuuluu asiaan" ja minkälaisesta kivusta pitäisi olla huolissaan. Sen keväältä opin, että kovinkaan moni lääketieteen parissa työskentelevä ei pysähtynyt kuulemaan kiputasoon liittyviä asioita ja toimivat ko. asiasta piittaamatta (jopa sanoen, että "et simä voi olla kipeä"). Vasta erikoislääkärille päästyäni kiputila otettiin tosissaan, vaikka sieltäkin tuli vielä niitä "liiku kivun rajoissa" -tyyppisiä ohjeita, jotka jälkikäteen ajateltuna olivat täysin vääriä. Lisäksi lääkäreiden olisi pitänyt kyetä arvioimaan työkuntoisuuteni. Jos kiputilaan liittyvää kertomustani olisi kuunneltu, oltaisiinko nyt tässä?
Neljäntenä asiana tässä on kuntoumiseen liittyvä henkinen tuki. Välillä on itse niin väsynyt selvittämään kaikkia mahdollisuuksia ja kokeilemaan erilaisia asioita, että toivoisi rinnalla kulkevan ihmisen, joka pitäisi mun puolia silloin kun en itse niin jaksa tehdä ja joka huomaisi sanomatta sen väsymyksen kasvoilta. Eikä se halauskaan aika ajoin pahaa tekisi. Mä olen mestari hymyilyssä ja kuntoutumiseen liittyvien asioiden sekä erityisesti tunteiden peittelyssä, joten eipä se ole ihme, että muiden on vaikea näitä asioita huomata.
Lisäksi kuntoutumisprosessiin liittyvä taloudellinen tilanne ei ole ainakaan omiaan vähentämään henkistä stressiä. Nopeasti laskettuna lääkäreihin, lääkkeisiin, hierontaan, osteopaatillakäymiseen jne. on uponnut määrätön määrä rahaa. Loppuvuoden aikana fysioterapia tulee maksamaan noin 500€ ja muut kustannukset ovat 200-300€ luokkaa. Toivottavasti saisin työterveydestä nyt edes lähetteen sinne fyssarille, kun sitä en pyydettäessä saanut kesäkuussa. Lähetteellä saisin Kela-korvauksen hoidosta ja näin omia kustannuksia vähän alemmaksi.

Toisaalta kuntoutuminen on tuonut mun elämään paljon uusia ihmisiä, uusia tapoja tarkastella mikä elämässä on hyvin ja huomannut elämässäni niitä asioita, joita todella arvostan. Se on korvaamatonta!
Tänään lenkillä syksyyn, ihaniin luonnon yksityiskohtiin, koiraan ja nautinnolliseen kävelyyn keskittyen havahduin pohtimaan liikunnan iloa. Suon tuoksuisessa metsässä askeleen osuessa pehmeään polkupohjaan mulle tuli hirvittävä ikävä tanssimaan. Se vois olla unelma, josta pitää kiinni tästä kaikesta kropan toimimattomuudesta huolimatta. Ehkä mä voisin ens vuonna kokeilla. Ensin vaikka kerran kaks kuussa, ja sit pikkuhiljaa enemmän. Unelmia pitää olla.

Illan mittaan olen tässä leiponut omenatuorejuustokakkua huomiseksi, katsellut leffaa, silitellyt karvakuonoa ja nauttinut remontoidun asuntoni harmonisesta tunnelmasta. Kaikesta huolimatta on hyvä olla ja sielu lepää. Ihanaa viikonloppua teille.

Syyskuu -itsensä ylittämisen kuukausi

Syyskuu on ollut kaikin puolin uuden elämän ja itsensä ylittämisen kuukausi. Paljon uusia asioita ja tekemistä.

Kuluneen kuukauden aikana olen remontoinut kotiani urakalla. Suunnitellut ja toteuttanut alusta loppuun asti itse. Tosi iloinen olen siitä, että jalan kanssa ei tullut murheita remontin aikana kaikista porrasjakkaralle nousemisista, kurotteluista, painavien tavaroiden kantamisesta ja esim. huonekalujen kokoamisista huolimatta. Olen työskentelyssä kiinnittänyt kohtuullisen paljon huomiota kuitenkin asentoihin, joten se on varmaan osaltaan auttanut tuota liikkumista. Onhan tuo remontointi kaikkineen ollut tosi kivaa tekemistäkin. Sain seinät maalattua, huonekalut koottua ja yhden tuolinkin kunnostettua. Jälkimmäinen näistä jännitti prosessina tosi paljon, mutta ennakkoluuloton työskentelyasenne palkittiin lopulta. Filosofiani tätä vanhusta kunnostaessa oli se, että runkoon tulleita kolhuja ei kitata ja näin tasoitella pois. Elämän jäljet kertovat jonkinlaista tarinaa myös huonekalussa. Ne ovat historiaa ja tekevät siitä yksilöstä tärkeän juuri niiden kolhujen vuoksi. Tällä filosofialla menen omassa työssäni ja elämässäni, joten miksikäs ei näissä kunnostustöissäkin. Kokemuksena tämä oli varsin innostavaa. Suosittelen lämpimästi.

Syyskuussa olen pitänyt kiinni myös päätöksestäni tavata ystäviä mukavissa merkeissä sekä uusien asioiden kokeilusta. Ne ovat kaikki suuri osa tätä kuntoutumista, kun oma mieli pysyy virkeänä ja aina on jotakin uutta odotettavaa. Tällaisia tapahtumia ovat olleet mm. vierailu Rönnvikin viinitilalle, Cheekin keikka, koulutus Vantaan Flamingossa ja sen Spa -kokemukset, sushin ja etanoiden syöminen sekä jousipyssyllä ammunta. Hauskoja muistoja, hienoja ihmisiä ja makeita kokemuksia!

Kuntoutuksen suhteen on viimeisen 2 viikon aikana tullut takapakkia. Olen työni takia joutunut istumaan paljon autossa, joten tämä on saattanut osaltaan ärsyttää SI-niveltä, lonkan aluetta ja alaselkää. Viime viikonloppuna jouduin turvautumaan pitkästä aikaa särkylääkkeen apuun. Onneksi tänään minulla oli aika osteopaatille varattuna. Olotila on tällä hetkellä pikkuisen parempi, mutta särky tuntuu taustalla koko ajan. Väsähdin osteopaatilla käymisen jälkeen totaalisesti ja tulipa siinä nukuttua sitten sellaset parin tunnin päikkärit. :) Kieltämättä käynti jännitti tavallista enemmän, kun tiesin alueella olevan kipuja.

Kuntoutuksesta tulee tosi pitkä. Se on vähintäänkin selvää tässä vaiheessa. 3.10.13 tuli 6kk siitä kuuluisasta lenkistä ja tässä ollaan. Hoh hoijaa! Tosi iso pettymys itselle nämä palanneet kivut ovat, mutta ei auta lannistua. Tänään olen varannut ajan Petri Väyryselle Aktiivifysioterapiaan. Sinne aika on 28.10.13 askelanalyysiin. Mielenkiintoista. Tämän lisäksi kuntoutettavaa aluetta pitäisi alkaa vahvistaa. Tähän saan ystäväni vinkistä tuekseni pilateksen ammattilaisen Sari Rataksen, joka tekee myös fysioterapeuttina töitä. Aloitan hänen kanssaan yhteistyön 4.11. ja jalan antamissa rajoissa tulemme tapaamaan kerran viikossa aina jouluun asti ja Sarilta on luvassa harjoitteita varmasti kotiinkin. Joten nyt laitetaan sitten ne syvät lihakset elämänsä kuntoon. ;) Niin kiitollinen siitä, että saan osaavia ihmisiä tähän ympärille tekemään tätä kuntoutusta mun kanssa. Maksan mielelläni siitä, että saan hyvää ohjausta ja tukea.
Tänään tuli ihan helpotuksen itku, kun taas asiat menivät askeleen eteenpäin. Kohta ei tartte enää vaan odotella vaan pikkuhiljaa voi alkaa itsekin tekemään näille asioille jotakin. Onhan syyskuun aikana tullut kuitenkin jo käveltyä. Parhaimmillaan mennään 6,5km/h. Onhan se huikea edistys siihen 100m/20min kävelyyn kesä-heinäkuulta, vaikka itseltä tässä kärsivällisyys alkaa ihan finaalissa ollakin.

Lokakuussa jatkan edelleen tätä kävelemistä ja omatoimista venyttelyä. Tällä viikolla mulle tulee koirahoidokki, joten se pitänee minut liikkeessä koko syyslomankin ajan ensi viikolla. Laittelen silloin jotain päivityksiä näistä liikkumisista, kun niistä alkaa pikkuhiljaa tulla jopa säännöllisiä.

Lämmintä syysviikkoa kaikille! Nauttikaahan ihanista syksyn väreistä ja raikkaasta ilmasta, heitelkää lehtiä ilmaan ja ottakaa ilo irti elämästä.

Nyt hetkeksi lehtien pariin (aiheita, joista voi vain unelmoida tällä hetkellä) ja sitten vielä huomisen slidet valmiiksi illan luentoa varten. Näillä mennään. Kuullaan!

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Kyllä!
Ny on niin pakko hehkuttaa tätä Cheekin jäähallikeikkaa täällä, että pahoittelut jo etukäteen tästä valtavasta innostuksen määrästä. Jestas! Olihan kattaus. Sami Saari, Jonne Aaron, Jari Sillanpää, Kaija Koo, Brody, Yasmine, Diandra, RähinäRecords (Uniikki ym.), Ela, Jonna, Taikapeili ja Jukka Poika jne. Ja maestro itse lavalla koko ajan. Melkoset tanssimuuvit itsellä ja muilla. Ääni käheänä laulamisesta. Oioi. Repee ehkä onnesta. Tämmöstä sen elämän kuuluu olla. Timanttista.
Kaiken kruunasi vielä Live Band, uskomaton ääni- ja valotekniikka sekä pyrotekniikka. Olihan sellanen suoritus, että moni maailman artisti saa kalveta rinnalla. Paras keikka, jolla olen ollut. Yksikään euro ei menny hukkaan. Liikuntaa tuli ainakin viikon edestä ja jälkikäteen on siis ihan leijuva olo. Olin salaa toivonut, että Sami Saari esiintyisi tuolla myös. Ja toiveisiin vastattiin. 3 biisin aikana oli tämä soulin mestarikin lavalla. Onnen kyyneleet. Ei voi mitään.

Viikonlopun aikana on tullut niin paljon kivaa taas koettua, että mietin, mistä tämä flow tähän elämään puhaltaa. Ehkä kun kaikkien vaikeuksien jälkeen on taas moni asia loksahdellut kohilleen, niin elämä tuntuu tosi hyvältä. Perjantaina sain työkaverin mukavassa seurassa nautiskella viinipruuveista Rönnvikin viehättävällä viinitilalla. Suosittelen tutustumaan! Maistuvia viinejä saa myös joiltain osin Alkostakin. Lauantaina luovuin sängystäni ja nyt vietän muutaman yön hieman askeettisemmin. Toivottavasti odotus palkitaan alkavalla viikolla, jolloin toivottavasti saan uuden sängyn ja sohvankin. Onnellinen olen siitä, että vaikka kannoin vanhan sänkyni jopa omakotitalon 2.kerrokseen, ei vasen jalka ollut moisesta voimailuponnistelusta moksiskaan. Oiskohan se oikeesti parantunut? Tämän päivän jumppakaan tai edes autoilu Helsinkiin ja takas ei tuottanut tuskaa. Mahtava homma! Melkein 6kk se ottikin, että ehkä oli jo aikakin. ;)

Huomenna katsomaan ystävän vauvaa (tänään tapasin myös toisen ystäväni uuden tulokkaan), joten vauvantuoksuisissa tunnelmissa alkaa uusi viikko. Illasta sitten vielä kävelemään. Saattaapa Polar lähteä kanssani ulkoilemaan. Siitä onkin jo 5kk kun sitäkin on viimeksi käytetty. Joten pölyt on syytä pyyhkiä, vaikka mitään sykerajoja on ihan turha tuijotella. Omaksi iloksi ja muiden ihmeteltäväksi. ;)

Myöhemmin alkavalla viikolla sitten se lupaamani postaus koskien kysymyksiänne. :) Kiitos niistä ja tsempistä, jota olen saanut. Se kantaa. :)

Virtaa

Tänään se tapahtui. Lähdin ekaa kertaa lenkille sitten 3.6. jälkeen. Lenkki tuntui käsittämättömän hyvältä. Olen viimeksi lenkillä ollut kivutta 30.3., joten liikuttavaahan tämä on. Ja pitkään odotettua! Toivottavasti tämä olotila olisi vähän pysyvämpi. Tunti lenkin jälkeen vasemman pakaran alla on jotain pientä tunnetta, mutta ei mitään hälyyttävää. Joten mieli korkeella tämän suhteen!

Sovimme viime keskiviikkona osteopaatti ja urheiluhieroja Marko Panun kanssa, että kokeilen eri mittaisia ja tempoisia kävelylenkkejä seuraavan 4 viikon ajan. Tällä hetkellä käsite lenkki tarkoittaa reipasta kävelyä. Sauvakävely ei tule vielä kuuloonkaan, sillä siinä askelpituus kasvaa liian pitkäksi. Totuus on se, että tässä harjoitellaan nyt kannattelemaan omaa kroppaa ihan uudelleen. Harjoitellaan uusi kävely, joka toivottavasti siirtyisi sitten sinne juoksun puolelle.

Olen niin onnellinen, että polkuni vei osaavalle osteopaatille. 2. hoitokerta sujui jo ensimmäistä paremmin. Vasemman puolen SI-nivel ei aukea kovin helposti ja jalka jäi vieläkin hieman jäykäksi. Ongelmaa on siis SI-nivelissä ja selässä sekä siellä vasemmassa jalassa. Lisäksi kroppa on monin paikoin yliliikkuva ja nivelissä on yliojentumista. Osteopaatti on kuitenkin sitä mieltä, että minulle on nyt vaan tullut kaksi erillistä vaivaa samalle alueelle yhtä aikaisesti. Hoidossa käsitellään selkää, niskaa, pakaroiden aluetta, sekä lonkkia. Liikkuvuutta tsekkaillaan ja kyllähän se hoito tuntuu hyvältä jälkikäteen. On tosi helpottavaa tietää olevansa osaavissa käsissä. Lisäksi mahdottoman mukavaa oli kuulla myös toisen ihmisen suusta, että juoksu on tavoitteena ja ehkä mä vielä pääsen jollakin puolikkaallakin maaliin. ;) Itku nousi kurkkuun, kun kuulin ne sanat toisen ihmisen suusta. Ihan korvaamaton hetki. Taas jaksaa tsempata!

Nyt suunnitelma on siis se, että minä tyttö kävelen -reippaasti. Sekin tuntuu melkein voitolta. Lisäksi vahvista syviä vatsoja sekä keskivartaloa ja pakaroita. Tämän ohessa pitäisi sitten venytellä lonkankoukistajia. Näillä mennään! Välineistä se ei ainakaan ole kiinni, kävin nimittäin hankkimassa pilatesrenkaan, nystyrätyynyn sekä 65cm halk. jumppapallon kotiin. Tietenkin valkoisia kaikki. Nystyrätyyny tulee päivittäiseen käyttöön, sillä minä tykkään istua lattialla tv:tä katsellessani. Näin tulisi niitä syviä lihaksia harjoitettua ihan huomaamattakin. Kaikissa tuotteissa oli tosi hyvät ohjeet, joten nyt vaan naiselle treeniä. Hyvä siitä tulee. :)

Muutoin täällä on tullut bodattua remontin parissa. Ystävän seurassa poistin tapetit, hioin ja pohjamaalasin olohuoneen seinät. Yksin tuli sitten maalattua lopullinen maali olohuoneeseen ja keittiöön. Huomenna vanhan tuolin kunnostusprojekti tulee toivottavasti päätökseen. Ensi viikolla koti saa lopullisen uuden ilmeen sohvan ja sängyn saapuessa. Kivuton elämä on tuonut selkeästi enemmän virtaa koneeseen. Elämä maistuu aikas hyvältä ja ajatukset ovat puhtaasti tulevassa. Kohta kokkaillaan taas ja pikkuhiljaa tänne saadaan tätä oikeaa kuntoutuksesta kertovaa juttua.

Blogiin ohjautuu aika paljon lukijoita rasitus osteopatiaan liittyvillä hakusanoilla. Kirjoittelen ko. aiheisella otsikolla seuraavaa blogitekstiäni. Jos sinulla on jokin kysymys asiaan liittyen, niin laitahan kommentteihin. Vastailen siihen blogitekstissä, jos kykenen. :)

Valoisaa viikkoa kaikille! Nauttikaa syksystä. Niin mäkin teen.

Hyvää kannattaa odottaa

No todellakin. :)
Tänään kävin elämäni ensimmäistä kertaa osteopaatilla. Olihan elämys. Suosittelen kaikille, joilla on jotakin vaivaa. Kroppa kertoo yllättävän paljon.
Enkä ollut turhaan Marko Panusta kehuja kuullut. Kuunteli ja kyseli alkuun mun tarinan. Lisäksi luki MRI-lausunnon. Sen jälkeen katseli jalkojen asentoa ja lonkkien paikkaa sekä selän liikkuvuutta. Sen verran hämmentävä tilanne tämä tutkittavana oleminen on mulle aina, että tällä kertaa mä en edes tiennyt mikä on oikea ja mikä vasen. :D :D Tekevälle sattuu.
Välillä makasin selälläni pöydällä ja jalkojen liikkuvuutta katsottiin siinä. Seuraavaksi mahallaan. Siinä tsekattiin selän tilannetta. Lopuksi vielä olin kyljittäin, jossa ilmeisesti liikuteltiin selkää kiertoliikkeessä. Vaikea selittää teille. Hoito oli tällä kertaa kartoittava. Se suoritettiin pääasiassa pyörittelemällä raajoja, painelemalla ja vääntelemällä. Kipua en tuntenut kuin ihan ohimenevästi hoidon aikana. Nyt jälkikäteen hiukan enemmän. Tarttee nyt vaan huolehtia riittävästä nesteestä ja liikkua illalla jonkin verran.
No, mutta mitäpä tämä kroppa kertoi. Puolet multa tais mennä ohi, kun informaatiota tuli aika paljon. :) SI-nivelten toiminnassa on jäykkyyttä ja nivelissä yliliikkuvuutta. Mielenkiintoinen yhdistelmä. Tämä combo ilmeisesti sitten vetää tätä kroppaa sen verran vinoon, että liikkeessä lantio ei pääse rullaamaan ja aukeamaan samalla tavalla molemmin puolin. Se sitten puolestaan aiheuttaa todennäköisesti sitä kiristelyä siellä luuhun liittymisalueella, jonne rasitus osteopatia on syntynyt. Luustolle on ns. tulleet kilometrit täyteen ja se huutaa siellä nyt sitten sitä apua. Hoidon aikana SI-nivel aukesi selvästi ja lopussa tapahtuneissa jalkojen heilutteluissa sekä pyörittelyissä tilanne vasemman lonkan ja lantion puolella tuntui paremmalta.
Ensi viikolla uudelleen. Nyt tämä väli vielä lepäillään ja katotaan mitä kroppa mobilisoinnista tykkäs. Itsellä ainakin toiveikkaampi olo, kun voi pikkuhiljaa tehdä itsekin oman hyvinvoinnin eteen töitä. Toivo elää vielä juoksemisestakin, jotta aika mahtavaa!!
Sen jälkeen, kun SI-nivelet saadaan tekemään yhteistyötä kroppani kanssa ja lantio avattua, pitänee minun opetella "kävelemään uudelleen". Lisäksi juoksutekniikkaa tarvitsisi tarkastella lähemmin. Tällä viikolla pitäisi varailla aika vielä Petri Väyryselle , joka ilmeisesti voisi auttaa tässä minua kovastikin. Ihanaa, kun vihdoinkin tämä omakin selvittämistyö alkaa kantaa hedelmää. Pikkuhiljaa alkaa löytymään ympärille oikeat ihmiset ja jotain, mistä ottaa kiinni.

Hyvien uutisten sarja jatkukoon. Aurinkoista alkanutta viikkoa teille kaikille lukijoille. Blogia on käyty lukemassa jo yli 12000 kertaa. Nöyrä kiitos. <3

Virallisesti kesän viimeinen päivä

Kesä meni. Olipa ainakin erilainen.. Kun on tottunut tekemään asiat ja viettämään aikaansa tietyllä tavalla, on välillä tosi vaikea keksiä uudenlaisia tapoja toimia. Monta kertaa kesän aikana pohdin, että miksi tämä rasitusosteopatia osui juuri minulle, miksi juuri keväällä ennen puolikasta ja miksi kesäaikaan, kun olisi paljon muitakin asioita tehtävänä. Sairastelu muutti koko kesän suunnitelmat. Tiedän, että kukaan ei voi vastata näihin miksi -kysymyksiin, joita jokainen meistä joutuu elämänsä aikana kysymään. Joskus kuitenkin voi itse yrittää etsiä sellaisia vastauksia, joista voi saada lohtua tai vastauksia tarvitessaan.

Omalla kohdallani tämä kesä on ollut tavallaan kovin opettavainen. Se on opettanut minua huomaamaan liikunnan merkityksen arjessa. Osaan jatkossa määritellä itse liikunnan roolin elämässäni. Osaan kuunnella kroppaani entistä paremmin ja tiedän, mitä se minulle yrittää kertoa.

Kesä on auttanut minua näkemään elämäni tärkeät ihmiset ympärilläni. Se on saanut minut iloitsemaan tosi pienistä hetkistä ja antanut sysäyksen elää omia unelmia todeksi, eikä vain lipua elämää läpi "sitten kun" -asenteella. Olen saanut aikaa miettiä, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja voinut toimia näiden ajatusten suunnassa. Vuosia olen elänyt elämää muille, nyt on aika elää sitä itselle. Kukaan ei tee sitä puolestani. Mitä nämä asiat sitten ovat?

Olen armollisempi itselleni. Elämä ei ole suorittamista. Asiat, jotka eivät tunnu hyvältä, pitää muuttaa. Joskus se vaatii peiliin katsomista. Tutkimista. Mitä peilistä näkyy? Olenko siihen tyytyväinen ja mitä itse voin asioille tehdä? 

Nämä 2 korttia löytyi kaupasta. Aika hyvä sisältö...

Tosiasioiden kanssa eletään. Sairastelu, on sen nimi  sitten vaikka rasitusosteopatia tai jokin muu, on sen kanssa opittava elämään, koska itse en ole voinut valita sairastaako vai ei. On annettava aikaa itselle hyväksyä oma haavoittuvuus ja antauduttava hetkeksi muiden käsivarsille kannatettavaksi. Olen kesän aikana saanut tavata paljon ystäviä, myös vuosien takaa. Se on antanut minulle mahdollisuuden huomata, kuinka paljon minulla on ihmisiä ympärilläni. Siitä olen todella onnellinen. Ystävät ovat voimavara, jota ei voi korvata millään muulla. Ystävä pysyy lähellä myös silloin, kun on vaikeaa. Jokaisen läheisen ystävän tai perheenjäsenen on vaikea katsella läheltä, kun toista sattuu. Mutta yhdessä se suru, murhe tai kipukin on pienempää. Ja pikkuhiljaa huomaa, että kipu hellittää eikä se hallitse koko ajan elämää.

Tapasin 2 viikkoa sitten kaupassa käydessäni erään entisen oppilaani. Pojasta oli tullut jo vuosien jälkeen mies. Tämä nuori sai minut pysähtymään. Hän kertoi, kuinka minä olin opettajana osannut kuunnella häntä ja kuinka olimme yhdessä rakentaneet hänen elämänsä ensimmäisen unelman, jota tavoitella. Unelma saavutettiin silloin yhteisellä työllä. Nyt siinä kaupan penkillä istuessaan tämä nuori mies sanoi, että oli silloin oppinu jotakin. Hän sanoi: "Sillon mä opin, että jokaisella pitää olla unelma, vaikka olis vaikeakin tilanne. Sä opetit niin mulle. Ja nyt mä olen ajatellu, että mä tarttisin unelman eli tavoitteen, jotta elämä ei tuntuis puurolta. Se on tärkeetä." Siinä juteltiin hetki. Tai oikeastaan aika pitkä hetki. Lopputuloksena huomasin, että tämä nuori sanoitti oman unelmansa ja tavoitteensa. Hän tarvisi korvat kuulemaan. Tällä kertaa korvat kuulivat kaupan eteisessä. Siinä sanoitettiin yhden elämän uusi unelma. Toivottavasti nuoren suunnitelmat toteutuvat ja elämä kantaa. Viisautta ei ainakaan sen nuoren miehen sydämestä puutu.

Kesä on ollut aikaa pysähtyä. Kesä- heinäkuussa oli vaikeuksia itsellänikin uskaltaa  unelmoida tai haaveilla mistään kun edellinen vuosi oli täynnä itselle tärkeistä asioista luopumista yksi toisensa jälkeen. Lisäksi kivut tuntuivat loputtomilta, eikä minkäänlaista valoa tuntunut olevan missään. Pettymyksiä tuli aaltomaisesti suhteessa paranemiseen. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että ajatukset siitä, mihin elämäänsä haluaa ohjata, alkoivat selkiytyä. Minulla oli pilvilinna. Tai itseasiassa useampikin. Niistä olen tosi onnellinen. On toivoa paranemisesta ja tiedän, että minulla on voimaa siihen. Olen päättänyt myös elää unelmiani todeksi, niistä osa tässä...

Teen kodissani viimeinkin remontin loppuun. Uudet huonekalut ovat jo tilauksessa ja maalitelat viritelty valmiuteen. Ensi viikolla voisi aloittaa.  Sen jälkeen minun ei tarvitse asua kompromissien kanssa.
Teen joka kuukausi reissun jonkun ystäväni luo tai johonkin tapahtumaan, jolloin viikonloppu tuntuu minilomalta. Vaihtoehtoisesti kutsun ystäviä luokseni kylään ihanaan uudistuneeseen kotiini. Virkistävää ja voimauttavaa.
Opettelen italian alkeita ja matkustan ensi kesänä Italiaan katsomaan aarteita ja maistelemaan viinejä viinitiloille. (toivottavasti tämä toteutuu!)
Kuuntelen itseäni. Suoritan vähemmän, elän ja unelmoin enemmän. Se on tärkeää! Tämä sisältää myös EI -sanan opettelua (enkä nyt puhu pelkästään lisätöistä, harrastuksista tms.).
Rakennan elämän monen asian varaan. Kun yksi asia pettää, muut kannattelevat.
En unohda itseäni.

Näillä mennään. Ja hyvältä tuntuu. Eli ei hassumpi kesä. Erilainen. Herättelevä.

Ps. Takana on 3 TÄYSIN kivutonta päivää. Olo on euforinen. Jalassa oli korkokengät perjantaina Venetsialaisissa ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen. Eikä tuntunu missään. (paitsi syntyneissä rakoissa :D ) Toivoa ja valoa syksyyn. Maanantaina osteopaatille. Toivottavasti olisi lisää hyviä uutisia. :)

2 hyökkääjä ja mä

Syksy on alkanut tosi kiireisenä töiden merkeissä. Ensimmäiset hojksit on pidetty ja ensi viikko täynnä palavereja aina iltoja myöten. Pitkää päivää, mutta onpahan sitten ne tältä vuodelta taas tehty. :) Olen iloinen, että lantio on kestänyt kohtuullisen hyvin arkea. Viime viikko sujui tosi hyvin, tällä viikolla kipuja on ollut enemmän, mutta ne eivät ole yltyneet kuitenkaan koviksi. Pukiessa tuntuu taas vähän, mutta edelleen voi seistä ja pukea. Hyvä niin!

Kuntoutumisen suhteen on edessä pieniä valopilkkuja. Olen ehkä onnistunut hankkimaan tähän oman elämän takaisin metsästykseen joukkuevahvistukseksi 2 hyökkääjä, joiden kärjellä hyökätään nyt kohti tätä lipevää, mahdotonta vastustajaa.

Olin yhteydessä Rauno Kokkoon, joka työskentelee Fressin yksilöliikuntavastaavana. Hän on koulutukseltaan fysioterapeutti. Olen aiemmin tavannut hänet tutustumiskäynnin puitteissa keväällä 2012 silloisella Sykkeellä (nyk. Fressi) ja hänen asiantunteva ote työhön jäi mieleeni. Tästä syystä olin sähköpostitse yhteydessä häneen ja sovimme tapaamisajasta. Tapasin Raunon eilen ja keskustelimme pitkään tilanteestani. Odotetusti huomasin, että olen melkoisten haasteiden edessä mitä kuntoutukseen tulee.

Isoin ongelma on tällä hetkellä se, etten tiedä varmaksi mistä ko. vamma on syntynyt. Tämä vaikeuttaa kuntouttamisen aloittamista ja sen suunnittelua. Syy pitäisi saada selville, jotta liikkumista aloittaessa vamma ei uusisi heti. Riski uusiutumiseen on joka tapauksessa läsnä. Syitä pohtiessa on jokainen tullut siihen lopputulokseen, että kyseessä on todennäköisesti monen tekijän summa. Jalka on kokenut elämän aikana yhden autokolarin, ja pari muuta traumaa, joten niistä jostakin on voinut jäädä jotakin joka liikunnan kautta sitten on pahentunut ajan myötä. Syy voi löytyä myös tanssitaustasta ja tanssin loppumiseen liittyvistä asioista. Todennäköistä on, että syytä ei koskaan saada selville kokonaan, mutta ehkä kroppa raottaa meille jossain kohtaa tätä salaisuuden verhoaan.

Toinen ongelma on alue (vasen etulantio), jolla rasitus osteopatia sijaitsee. Alue vaikuttaa moniin lihaksiin vatsan ja jalan alueilla. Lisäksi kohdallani oleva rasitusvamman alue on ilmeisen harvinainen. Kokeneempikaan fyssari tai lääkäri ei ole tällaiseen törmännyt ja kuntoutus tulee olemaan tod.näköisesti melkoista hakuammuntaa. Lisäksi kuulostelin, että kuntoutusaika tulee olemaan melko pitkä. Esim. pyöräilyn kokeileminen aloitetaan 5min mittaisista  kokeiluista. Liikekokeilujen jälkeen jäädään aina kuulostelemaan, miten kroppa sitten reagoi.

Olen tosi tyytyväinen, että hankkiuduin Raunon puheille. Rauno myönsi tilanteen vaikeuden heti ja oli valmis ratkaisemaan ongelmaa kanssani. Ennen kuntoutusta pitäisi löytää jonkinlainen ajatus siitä, mikä vamman kropassa aiheuttaa. Rauno ohjasikin minut ilmeisen asiantuntevalle osteopaatille, joka mahdollisesti voisi auttaa minua tässä syyn etsinnässä.

Tänään olenkin ollut puhelinyhteydessä Marko Panuun, joka on osteopaatti (amk) ja urheiluhieroja. Hän työskentelee Tampereella ja lisäksi lentopallomaajoukkueen mukana. Pitkän puhelun jäljiltä minulle tuli tunne, että nyt on apua tarjolla. Se saa minut liikuttumaan helpotuksesta. Ehkä sittenkin on joku joka voi auttaa eikä tätä taistelua tarvitse käydä ihan yksin. Aika on nyt varattu reilu viikon päähän maanantaihin. Silloin katotaan mitä kropasta löytyy. Lisäksi Marko lupasi ohjata minut Tampereella askellukseen erittäin hyvin perehtyneen henkilön puheille, mikäli tuolla Markon käynnillä ei mitään selittäviä tekijöitä löydy.

Erityisen hyvää tässä on myös se, että Rauno ja Marko pystyvät tekemään yhteistyötä, mikäli siihen on tarvetta. Nyt on taas jotakin mitä odottaa ja asiat liikahtavat taas pikkusen eteenpäin. :)

Joka tapauksessa nyt metsästetään sitä mun entistä elämää takaisin tosissaan. Vaikka tosi väsyttävää tämä on, en ihan hevillä ole valmis luovuttamaan, joten katson jokaisen kortin, josta uskon apua olevan. Nyt näyttää hyvältä. On ainakin kortteja, joita katsoa.

Kuntoutuksessa onkin tavoitteena palautella arki ja arkiliikunta tähän kuvioon niin, että kivutkin sitä myöten häviäsivät pikkuhiljaa. Ehkä puolen vuoden päästä (oma arvio) voidaan olla siinä tilanteessa, että liikkumisen suhteen puhutaan jonkinlaisesta liikunnasta. Pääasia itselle olisi, ettei paino nousisi enää ja henkisesti tulisi voimia takaisin, kun tämä ei tuntuisi enää niin loputtomalta ja lohduttomalta. Kuntosalille paluu tapahtunee mahd. syyskuun puolen välin jälkeen, jos vaan kaikki menee nyt hyvin.

Nostetaan peukut pystyyn, että tulevaisuudessa kortit olisivat myönteiset, kuntoutuminen tapahtuisi toivotulla tavalla ja tässä oltaisiin voiton puolella vuoden vaihteessa. Onnea on, etten tiennyt 3.4. mikä minulla oli edessä. Jos joku olisi ennen lenkkiä kertonut, etten liiku seuraavaan puoleen vuoteen, en olisi uskonut. Niin se elämä vaan yllättää.

Aihetta juhlaan

Viimeisten 7 päivän aikana kiputilat ovat olleet selkeästi vähäisempiä niin määrällisesti kuin laadullisestikin verrattuna kesään ja elokuun alkuunkin.  Joten tähän maanantaihin luxushetkiä...ihanaa ruokaa ja vielä jälkiruokaakin.

Pääruoka: Strutsia bataattiperunamuusin ja sienien kera lähiruokaperiaatteella.

Strutsi (Pälkäne): Paista 1,5min/puoli. Sain jäämään lihan vähän roseeksi. Tällöin maku lihasta erottuu sopivasti. Tosi hyvää! Mausteeksi vain suolaa ja mustapippuria.

Bataattiperunamuusi (Hämeenkyrö, bataatti ?): 3 perunaa ja puolikas bataatti. Keitetään suolavedessä, muussataan maidon kera ja maustetaan suolalla sekä voinokareella.

Sienimuhennos ja -kastike (Hämeenkyrö): Keräsin eilen itse Hämeenkyröstä 2litraa kanttarelleja ja pienen määrän vaaleaorakasta. Tänään ne voin ja sipulisilpun kanssa pannulle. Mausteeksi suolaa ja valkopippuria. Ota osa sivuun ja lisää lopun sekaan ruokakermaa. Näin saat 2 lisäkettä helposti. :) Suussa sulavaa!!

Höyrytetyt parsakaalit (alkuperä?) ja salsa: Salsan valmistin tällä kertaa Jamie Oliverin mukaan. Katselen hänen 30minuutin ruuat ohjelmaansa aina silloin tällöin ja tämä resepti jäi sieltä mieleen. Eli hienonna 1 valkosipulinkynsi ja 0,25 sipulia. Raasta sitten 2 tomaatista liha (ei kuorta, poista siemenet ennen raastamista) astiaan. Lisää puolikkaan sitruunan mehu. Mausta pippurilla ja suolalla. Nam nam!

Ja jälkkärinä tänään jonkinlainen pavlovan johdannainen. Tämä resepti myös Jamie Oliverin reseptistä johdettu.

Murskasin lasin pohjalle pari pientä marenkia pussista, päälle pari lusikallista Lemon&Lime curdia. Tämän päälle pensasmustikoita, joiden joukkoon on sekoitettu marmorointityyliin luonnonjugurttia (ei makeutusta). Päälle vielä tuoreita pensasmustikoita ja pari marenginpalaa. Ja on hyvää!!

Näillä käynnistyi tämä viikko. Hymyssä suin!

Keskiviikkona fyssarille. Toivottavasti siitä olisi jotain apua. :)

Nauruterapiaa

"Toivottavasti pääset tuleen töihin. Saat taas nauraa meidän kaa." 

Niinpä. Sitä tässä on toivonut itsekin. Toive on tosin kaksiteräinen miekka. Saa nähdä kuinka naisen käy.

Tänään on kerrottavana hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät ensin.

Kipualue on pysynyt koko kesän samana, vaikka kivun määrä aluella on vaihteleva.

Toinen hyvä uutinen on se, että rasitus osteopatia paranee. Yksikään ei ole kuulemma jäänyt parantumatta, vaikka paraneminen pitkään veisikin. :)

Pääsen harjoittamaan nauruterapiaa töihin. Saan nauttia kollegojen ja mikä parasta, omien oppilaiden, seurasta. Arkirytmi ja ihmiset ympärillä ovat mukavaa vaihtelua tähän kipujen sävyttämään paikallaan olevaan kesään verrattuna. Teen tämän vaihtokaupan enemmän kuin mielelläni. 

Huonot uutiset sitten.

3.8. tuli kuluneeksi 4kk kipujen alkamisesta. (Jälkikäteen aika pitkä aika kivun kanssa elettyä aikaa. Onneksi en tiennyt sitä niiden alkaessa, kuinka pitkä matka olisi edessä eikä toistaiseksi loppua ole näkyvissä ...) Eturamuksen ja lantion liitosten rasitus osteopatia ja lähentäjän tulehduksen paraneminen ei ole sujunut toiveiden mukaan ja paranemisprosessi on pitkittynyt oletettua pidemmäksi. Uusia kuvia ei toistaiseksi oteta, koska niissä tuskin olisi suuria poikkeavuuksia kesäkuun alkuun verrattuna. Paranemista on kuitenkin tapahtunut, vaikka luun pinta sekä etulantioon kiinnittyvä jänne ovat käsin kosketettaessa selkeästi kipeät. Pystyn kuitenkin jo kävelemään suurimpana osana päivistä lyhyitä askelia joko melko hyvin tai hyvin, pystyn pukemaan seisaaltaan joko ilman kipua tai pienen kivun kanssa, en ole viikkoon herännyt yöllä jalan särkyyn jne.

Olemattomasta liikunnasta kipualue ärtyy vielä paljon. Tullessaan ja ollessaan kipu tuntuu 3 alueella. Vasemman jalan reiden yläosa tuntuu siltä kuin sitä revittäisiin irti häpyluusta, etulantion luista ja alueella oleva jänne viiltelee. Tämä kipualue säteilee tod. näk. selkään ja lantion oikealle puolelle. Pakaran ja reiden kiinnityskohdissa tuntuu myös repivää kipua. Kolmas kipualue on vasemman reiden syvän lähentäjän alueella, joka säteilee vasemman jalan sisäreiteen. (Kuvaus kipualueista syystä, että tiedän lukijoissani olevan ihmisiä, jotka etsivät kipeästi tietoa rasitus osteopatiasta, eivätkä sitä välttämättä helposti löydä). Liikkumisen jälkeen kipu kovenee pikkuhiljaa n. 4 tunnin jälkeen ja kestää kovana noin vuorokauden. Tämän jälkeen kipu hellittää pikkuhiljaa seuraavan parin päivän ajan, jolloin liikkuminen on hidasta, kivuliasta ja näyttää ulospäin raskaana olevan naisen vaappumiselta. Arjessa tällä hetkellä kipu tuntuu lähes tauotta lievempänä pakaran alapuolella sekä lantion sisäkaaressa.

Hoitosuunnitelmaa tehtiin tänään yhdessä lääkärin kanssa. Töihin menen maanantaista alkaen (joka on hyvä uutinen ;) ). Arjessa liikutaan kivun asettamissa rajoissa elokuun ajan sen verran kuin normaalisti ihminen arjessaan liikkuu. Nostelua ja kantamista ei tarvitse erityisesti vältellä. Vielä ei kuitenkaan liikuta liikunnan ilosta. Tulehduskipulääkettä otetaan seuraavan 2 kuukauden aikana 1 päivässä tarvittaessa, mutta varsinaista kuuria ei nyt oteta, sillä lääkeaine aiheutti aiemmin huimausta.

Syyskuussa saa liikuntamäärää nostaa pikkuhiljaa. Vielä ei saa kuitenkaan juosta. Mikäli kivut ovat poissa lokakuun alkuun mennessä, uusia magneettikuvia ei tarvita. Mikäli tilanne on kuitenkin lokakuussa vielä se, että alueella kipuja on tai että arki töissä käy liikkumisen suhteen mahdottomaksi jo aiemmin, otetaan uudet magneettikuvat. Tällöin pohditaan tarvittaessa tarkemmin rasitus osteopatian / luuödeeman(?) syntymekanismia ja syitä. Lokakuussa tulee kipujen alkamisesta kuluneeksi 6kk, jolloin paranemisprosessi on pitkittynyt jo melko paljon.

Kivuttoman liikkumisen saavutettuani voin olla yhteydessä fyssariin, joka voi tehdä arviota raajojen liikemekanismeista, kropan liikkuvuudesta jne. Fyssari antaa ohjeita kuntouttavan liikkumisen suhteen.

Eli: kaikesta tästä voimme päätellä, että eihän tämä nyt ole mennyt kuin Strömsössä. Mutta paremmalla tiellä ollaan jo. Tärkeintä on pitää mieli positiivisena, päästä palauttelemaan arki normaaleihin uomiin ja nauttia niistä asioista mitä voi tehdä.

Hiljaa hyvä tulee. Uskotaan siihen.

Nyt nauttimaan vielä muutamasta viimeisestä lomapäivästä!

Kriisi on mahdollisuus

Viisaita sanoja Suvilta, joka kommentoi edellistä blogikirjoitustani.

Olen alkukevään aikana nauttinut jokaisesta lenkistä valtavasti. Elänyt ns. hetkessä. Jälkikäteen tiedän itse, että niistä hetkistä on nautittu niin paljon kuin voi. Siltä osin mikään ei kaduta. Opin paljon kehostani, ruokavaliostani, ihmisistä, kuntosalilla käymisestä ja esim. harjoittelun rytmittämisestä. Minulla oli hauskoja hetkiä kavereiden kanssa lenkeillä ja innovatiivisia hetkiä keittiössä. Mahtavaa aikaa niin kauan kuin sitä kesti.

Kesän korvalla sopeutuminen tarkoitti sitä, että luovun asioista, joista pidän kovasti. Olen viimeisen vuoden aikana luopunut itselleni tärkeistä asioista ja ihmisestä. Kesän hetkellä tuntui siltä, että nyt minulta vietiin tapa käsitellä itselleni vaikeita asioita. Juoksu oli parasta omaa aikaa ajatuksille. Nepsy -valmentajana tiedän, että ajattelu helpottuu ja selkeytyy liikkeessä. Se tyhjyyden tunne, kun liikuntamahdollisuudet viedään määrittelemättömäksi ajaksi pois, ei ole mieltä ylentävä. Minulla oli oikeus olla surullinen. Surun ja kiukun läpi aukeaa sitten aikanaan se ovi, jonka kautta niitä mahdollisuuksia pystyy näkemään. Sen aika on tullut heinäkuussa.

Jokainen uusi elämäntilanne vaatii sopeutumista. Omassa tapauksessani sopeutuminen tilapäisestä loukkaantumisesta vamman kuntoutukseen on tarkoittanut asenteen, elämäntavan ja omaa elämää koskevien odotusten sekä unelmien mukauttamista. Se on ollut mahdollisuus tutkia omia elämänarvoja ja sitä mikä itselle on tärkeää. Lisäksi se on saanut minut huomaamaan, kuinka paljon lähelläni on ihmisiä. Tänään lounastaessani erään ystäväni kanssa totesin, että kuntoutuskin voi olla mahdollisuus. Mahdollisuus opetella uintitekniikoita ja vesijuoksua sekä nauttia syksystä sauvakävelyn parissa, vaikka lähtökohtaisesti mikään näistä ei kiinnosta. Ehkä kuntoutuksen myötä löydän uusia näkökulmia liikkumiseen.

Kesän aikana olen oppinut huomaamaan, kuinka tärkeitä oma kotini ja lähelläni olevat ihmiset ovat. En ole nykyisessä asunnossani viettänyt koskaan niin paljon aikaa kuin tänä kesänä olen viettänyt. Kotini on mun linnani. Se pitää niin paikkaansa.
Lähellä olevat ihmiset ovat turvaverkkoni. Kun putoan, joku ottaa kiinni. Sen olen huomannut. Kiitos siitä!
Liikunnan merkitys korostuu koko ajan enemmän. Arki, jossa ei saa oikein tehdä mitään, on tosi raskasta ja tylsää. Pienet kävelyt kavereiden ja ystävien seurassa on arjen herkkua mielelle ja keholle. Myös hetket juoksukouluporukan kanssa ravintoluennoilla ja tsemppaajana radan reunalla ovat olleet unohtumattomia. Kiitos, että sain olla mukana. Ei juoksukoulussa tartte juosta, jos ei pysty! ;)

Hetki sitten tuntui, ettei uskalla toivoa tai unelmoida mitään. Kuitenkin tiedän, että unelmat ohjaavat elämää, joten varovaisia toiveita uskallan ajatusteni perusteella jo heittää tulevaisuudesta. Sellaisia, joita on tullut pohdittua kesän aikana monesta suunnasta.

Toivon, että voisin kävellä pitkän lenkin syksyisessä metsässä koiran kanssa.
Toivon myös, että oppisin olemaan asioissa armollisempi itseäni kohtaan.
Tulevaisuudelta toivon, että vastaavan kokemuksen sattuessa minun ei tarvitsisi asua ja käydä tunnemyrskyä läpi yksin. Toivoisin oikea-aikaista pystyssä pitävää halausta ja ystävällisiä sanoja.
Uudelta elämältäni toivon paljon positiivisia hetkiä, aikaa läheisille ja itselle sekä monta sellaista uutta kokemusta ja asiaa, joista en osaa vielä edes haaveilla.

Uusi tilanne on tuonut mukanaan paljon hyvää. Toisinaan se tuo eteen myös erilaisia toteamuksia, joista pariin haluaisin kommentoida täällä blogissakin.

"Ethän sä näytä kipeeltä."

Ei. Kipu ei näy minusta ulospäin. En makaa kotona verkkareissa hiukset pystyssä räkien kattoon itsesäälissä kierien. Voisin, mutten tee niin. Se, että on kipeä, ei tarkoita sitä että sen pitäisi näkyä ulospäin huolittelemattomuutena tms..  Osaan hymyillä, istua, kävellä ja olla oma itseni kaikesta huolimatta. Rakkauteni kauniisiin vaatteisiin, laukkuihin ja kenkiin ei ole kadonnut kivun myötä. ;) Silloin kun kipu tulee pintaan, on se poskelle vierähtävä kyynel, värähtävä ääni tai huokaisu kesken liikkumisen. No okei, ajoittain ontuminen ja valvominen näkyy. Mut sitä varten on valokynä ja meikki. ;)

"Ai, sä kävelet."

Kyllä.  Kävelen ilman keppejä eikä niitä koko aikana ole ollutkaan. Pukeudun itseäni piristäen edelleen ja hakeudun ihmisten ilmoille aina kun se on mahdollista. Yritän kävellä arkikävelyjä niin paljon kuin mahdollista. Se tarkoittaa pienien kaupunkimatkojen kävelyä normaalivauhdilla tai vähän hitaammin. Kävely sattuu eniten pari-kolme tuntia rasituksen jälkeen. Sitä ei yleensä kukaan ole näkemässä. Tilanteestani huolimatta käyn myös tapahtumissa ystävieni kanssa. Elämässä saa ja pitää olla iloja. Eihän tätä muuten jaksa.

Tässä nautiskelen päivällä ostamastani saaristolaisleivästä ja teestä. Käykäähän ostamassa tekin tätä maukasta leipää Lähiruokapuoti Lempistä. Niin herkullista lähiruokaa!!! Olin niin onnekas, että sain käsiini vielä tänään leivottua leipää. Mukavan päivän illan kruunu. :)        (Kiitos Hanna!!)

Jos helmiä kyyneleet ois...

Huhtikuun 3.päivän aamu. Otin kuvan lenkin alusta. Kirpeä, aurinkoinen pakkasaamu. Juoksin, ilolla. Kunnes lenkin puolivälissä tuntui kipua lantiossa ja vasemmassa jalassa. Ravistelin jalkaa. Ehkä lihas jotenkin kramppaa. Tai jotain. Jatkoin juoksua. Kohta oli selvää, etten voinut pysähtyä ennen kotia, koska tiesin, etten kykenisi kävelemään kunnolla pysähdyttyäni. Ylämäissä tuntui, että koko lantio räjähtää paloiksi. Jatkoin. Kotiin päästyäni soitin ja itkin. Hitto. Hirvee pettymys. Äkkiä hoitoa, jotta voin taas juosta...

...Kesäkuussa teki mieli huutaa, raivota ja itkeä sitä, miten epäreilulta elämä tuntui. Lukuvuosi oli juuri töissä saatu pakettiin ja loman mittainen sairasloma alkanut. Jokaisesta otetusta askeleesta rangaistiin kivulla. Kipu viilsi pitkin vasenta reittä, lantiota ja alaselkää. Aamuisin pohdin miten pääsen sängystä ylös, miten tänään puen housut jalkaan ja miten selviän arjesta yksin. Kesäkuu tuntui kuin olisi lähtenyt syvänmeren sukellukseen ilman happipulloja. Epäreilulta. Siltä, ettei tämä voi tapahtua mulle. Ei mulle. Koska mähän pidin huolta itsestäni. Söin, liikuin ja nukuin. Mä en vaan ansaitse tätä. Siltä tuntui kesäkuu.

Kesäkuun alussa jouduin nielemään karvasta kalkkia. Magneettikuvista selvisi eturamuksen sekä adduktion (lähentäjälihas) insertioalueen rasitus osteopatia sekä adduktion tulehdusta. (suomeksi: etulantion kaaren (ylhäältä-alas istuinluihin asti) luiden, luiden liitosalueiden sekä lähentäjälihaksen liitosalueen rasitusmurtuman esiaste) Kuvien jälkeen olotila oli ristiriitainen. Hyvä oli, että tiedettiin mikä vaivasi. Luusto täynnä nestettä. Huonoa oli se, että tiedossa oli 2 kk lepo (vaikka huhti-toukokuussa oli lepoa ollut jo 1,5kk). Nostelu- ja kantamiskielto heinäkuun puoleen väliin asti. Valona tunnelin päässä tarjoiltiin elokuun alkua, jolloin neidin pitäisi olla todennäköisesti kunnossa. Jos ei, matka uusiin kuviin saattaisi olla edessä. Liikkua ei saa ennenkuin arkiliikkuminen ja arki on kivutonta.

Lääkärikäynnin jälkeen kysymykset alkoivat pyöriä mielessä. Miten kuntoutan itseäni, jos paranen? Miksi tämä tuli minulle? Paljonko on pakko jaksaa? Miksi vamma on paikassa, joka ei ole ihan tavallinen rasitusvamman alue? Miksi vamma on syntynyt? Pystynkö liikkumaan jatkossa normaalisti? Kuka mua voi auttaa? Ja tuhat muuta kysymystä.

Kesäkuussa arki oli lähinnä selviämistä. Askeleet hitaita, istumasta oli vaikea päästä ylös, istuminen sattui pakaran alle, makaaminen sattui selkään, lantioon ja reiteen. Kävely viilsi joka suuntaan. Helpotusta elämään tarjosi Vimovon ja 1g Panadolin viikon mittainen yhteiskuuri, joka tuotti samalla keinuvia fiiliksiä, palelua ja ajoittaista heikkoa oloa. Tulehduskipulääkkeen myötä reiden oireet kuitenkin vähenivät.

Heinäkuun 3.päivänä kykenin kävelemään 800m ilman, että tarvitsin illalla särkylääkkeitä. Tunnelin päässä oli sittenkin valoa. Valoa ovat tuoneet useat ihanat ystävät, jotka ovat jaksaneet ilahduttaa pyytämällä minua mukaan kesän tapahtumiin ja tulemalla luokseni vaikka kahville tai tsemppaamalla facebookissa ollessaan kaukana ja silti halutessaan auttaa. Erityisesti päivinä, jolloin otetaan takapakkia kipujen kanssa, kultaakin tärkeämpiä ovat ystävät ja läheiset jotka ovat läsnä korvineen ja käsineen. Auttavat tarvittaessa. Ymmärtävät huumoriani asiaan liittyen. Ja erityisesti jaksavat kuunnella, myös ne ikävät ajatukset hetkinä kun en ole jaksanut olla yhtään reipas tämän asian äärellä. Joskus kurjinta on se, kun en voi olla varma siitä koska tämä kipuilu loppuu ja loppuuko se lopulta vai opettelenko elämään näiden kipujen kanssa. Toivottavasti jonain päivänä, aikanaan nämäkin loppuisivat. Kun siihen vaan jaksaa uskoa. Silloin kun itseltä usko loppuu, tarvitsee lähelleen ihmisiä valamaan sitä uskoa. Ilman uskoa paranemiseen ei sitä paranemista myöskään tapahdu. Nyt ei ole varaa heittää hanskoja tiskiin, vaan näytetään mistä tämä nainen on tehty. Muustakin kuin murtumaherkästä lantiosta.

Paistaa se aurinko risukasaankin...Heinäkuussa on jaksanut jo hymyillä enemmän. Se on hyvä asia. Liian monta helminauhaa olisi kesäkuun kyynelistä saatu tehtyä. Heinäkuun aikana kivut ovat selvästi vähentyneet. Olen päässyt käymään hierojalla ja tapaamaan ihmisiä erilaisiin tapahtumiin. Viime viikko oli mielestäni jopa hyvä. Minulla oli paljon ohjelmaa ja ihmisiä ympärillä. Ajatukset olivat muissa asioissa ja välillä havahtui huomaamaan, ettei kipuja ollut joissain hetkissä. Hetket saattoivat olla jopa tunteja, mikä oli jo skoolaamisen arvoinen asia.

Eilen kävin kävelemässä asuntoni vieressä olevan 2,2km ympärysmitaltaan olevan järven ympäri. 1,1km paikkeilla oli pakko pysähtyä, mutta 1,1km on enemmän kuin 800m. Tähän asti kykenin kävelemään vauhtia, jolla tuli lämmin. Sen jälkeen oli askel lyhennettävä puoleen, jotta repeämisen tunne pakaran alta  ja lonkan sisäkaaresta katoaisi. Hissukseen kävelin loppumatkan kotiin. Illalla kävin poimimassa ystäväni kanssa vadelmia, joista tein ihanaa hilloa. Lisäksi puhuin 2 maratonpuhelua kahden muun ystäväni kanssa. Paljon hyvää eilisessä.

Tiedän, että moni läheisistäni ja ystävistäni lukee blogiani. Kiitos teille kaikesta tuesta, iloisista hetkistä ja uusista ajatuksista. Ilman teitä tämä kesä olisi ollut iäisyyden mittainen.

Tästä päivästä on tasan viikko elokuun alkuun. Kirjoitan tätä tekstiä yöllä, kun eilisen liikkeestä rangaistaan, vieläkin. Joten arkikävely ei vielä suju ja lepoa otetaan muutama päivä taas ennen seuraavaa yritystä. Tarvitaan pieni ihme ennen ensi viikkoa. Elokuussa pitäisi kivut olla poissa. Paljon on jo saavutettu (mm. normaalimittainen askel), mutta ei riittävästi. Odottamiseen väsyneen aika on pitkä. Silti aika loppuu kesken. Pieni ihme, tule jo.

Blogi jää lomalle

Heips kaikille!

Lähes 10 000 blogin lukijaa. Kiitos tähän astisesta yhteisestä matkasta! Minun osaltani matkan teko katkeaa toistaiseksi. Magneettikuvista kävi ilmi, että lantiosta löytyy rasitusmurtuman esiaste, joka tarkoittaa sitä, että yksi luu on täynnä nestettä, joka aiheuttaa painetta. Paine aiheuttaa kipua. Rasitusta ei saa jatkaa, jotta vältetään rasitusmurtuman synty.

Nyt hoitona on pelkkää lepoa. Ei golfia, juoksua, uintia, pyöräilyä, kuntosalia eikä edes kävelyä. Nostaminen ja kantaminen myös kiellettyä niiltä osin kun sitä voi välttää. Liikuntakieltoa pitäisi noudatella ainakin heinäkuun loppuun asti. Tämän jälkeen voi sitten koittaa liikuntaa pikkuhiljaa. Tämäkin sillä edellytyksellä, että toiminta arjessa on kivutonta.

Toivottavasti rasitusosteopatia paranisi mahd. pian, jotta arjen saisi rullaamaan kivutta. Viimeisen viikon ajan on ollut melkoista vuoristorataa, kun aamuisin miettii, että miten ihmeessä sitä taas kävelee. Vauhti on ainakin hidastunut. Nyt on aikaa ihailla kesää. Ehkä lukea kirjaa ja toivottavasti kaverit eksyy aika usein kylään. :)

Ihanaa kesää kaikille! Palataan elokuussa asiaan, jos silloin päästäisiin takaisin liikkuvien kirjoihin!

Putkessa

Yöllä oli kuuma, vaikka olin tuulettanut kunnolla illalla. Heti silmät suljettuani unet alkoivat. Ne suorastaan laukkasivat asiasta toiseen. Aika paljon on ollut taas tällä viikolla asioita purtavaksi, joten eipä tuo ihme. Uneksin olevani pitkässä putkessa, joka ei lopu koskaan. Oiskohan naista pikkusen jännittänyt tämän aamun tutkimus?

Aamukahvia hyvässä seurassa Tammelan torilla. Lempeä, aurinkoinen ilma. Ostin kesäsipulinipun kotiin viemisiksi. Siitä tulee hyvää salaattia. Ajatukset aika hyvin muualla, ei ehdi liikaa jännittämään.

Klo 11 astun (tai ehkä paremminkin onnun) sisään Terveystaloon. Hissillä 2. kerrokseen. Jonotan ilmoittautumiseen. Jalka kipuilee ja liikkeelle lähtö jonossa tekee taas kipeää. Ilmoittaudun ja käyn istumaan. Täyttelen jotakin kaavaketta. Minut pyydetään lähes heti kuvaukseen. Vastassa on ystävällinen, vaaleahiuksinen sairaanhoitaja. Hän ohjaa minut pukuhuoneeseen. Pois pitää ottaa kaikki korut, pinnit, ponnarit ja vaatteet. Omista vaatteista saan pitää pikkuhousut ja topin. Muuten päälle puen "tyylikkäät" vaaleanpunaiset sairaalavaatteet. Housut on 10 numeroa liian isot. Pidän niistä kiinni kävellessä. :D

klo 11.20 kävelen sisään magneettikuvaushuoneeseen. Keskellä huonetta on se kuuluisa putki. Oikeastaan iso, pyöreä laite. Laitteen edessä pöytä, jolle pitäisi kiivetä makaamaan. 2 askelmaa. Istun pöydälle. Saan oikean jalan nostettua pöydälle. Vasen nousee, kun nostan sen kaksin käsin. Muuten tekee liian kipeää. Lantio asetetaan pöydällä oikealle kohdalle ja käyn makaamaan. Polvien alle laitetaan tuki, jota vasten jalat ovat rentoina paikallaan. Asento tuntuu lantiossa kurjalta, mutta niinhän se tekee nykyään aina tässä asennossa. Olin saanut valita musiikkia kuulokkeisiin radio- ja musiikkilistalta. Valkkaan Voicea. Puhe ja musiikki rauhoittaa tarvittaessa.

Lantion päälle asetetaan sellainen"peitto", joka kiinnitetään nauhoin paikalleen. Korville laitetaan kuulosuojaimet, joista tulee pyytämääni Voicen ohjelmaa. Kädet pitää nostaa pään päälle ja oikeaan käteen annetaan hälytysnappi, varmuuden vuoksi. Jos tulee hätä tai paniikki. Sitten pöytä liikkuu putken sisään. Pää jää putken suuaukolle. Toisesta päästä näkyy valoa. Mun varpaat yltävät melkein putken toisesta päästä ulos. Putki on valkoinen eikä pelota yhtään.

Kuvauksen ajan kone pitää yli 100 desibelin ääntä. Siksi pitää olla musiikkia ja korvilla kuulosuojaimet. Oikeastaan koneen äänet eivät haittaa. Kädet jännittyvät välillä, kasvoille ja varpaisiin käy pieni tuuli koko ajan. Olen tuntevinani lantiossa jotakin kuvauksen aikana. Ehkä se on korvien välissä, ehkä ei. En tiedä. Lantiosta taidettiin ottaa 6 tai 8 sarjaa kuvia. Kuvaus kesti noin puoli tuntia. Pystyin olemaan liikkumatta ja hiljaa. Välillä kuulokkeista radiologi kertoi, että pöytä liikkuu vähän. Silloin olin putkessa. ;) Kaiken kaikkiaan tutkimuksena miellyttävä. Tutkimuksen aikana jalka oli kipeä. Pöydältä poispääsy oli omanlaisensa urakka taas. Mutta selvisin. :)

Kuvat ja lausunnon saan lantiosta maanantaina. Saapa nähdä mitä siinä lausutaan.

Kuvauksen jälkeen on ollut helpottunut ja väsynyt olo. Itselle tuntemattomaan tutkimukseen meno jännitti. Jatkossa ei sitä tarvitse jännittää, jos sinne myöhemmin joutuu. Kotimatkalla poikkesin kahville Pyymäen OMA kahvilaan. Ihana, elegantti tunnelma. Mukaan tarttui kotiin viemisinä muutama tuore sämpylä.

Siinä putkessa maatessa pohdin tätä blogia. Enpä ollut kuvitellut tätä aloittaessani kirjoittamaan, että tänne tällaisesta kuvauksesta kirjoitan. Hirveitä pettymyksiä, paljon uusia (myös niitä ei-toivottuja) kokemuksia ja rikasta elämäähän tämä kevät on pitänyt sisällään. Ilman ystävien ja läheisten sekä Petterin jatkuvaa kannustavaa tukea olisi näistä hetkistä ajoittain vaikea selvitä. Kylliksi en voi kiittää heitä, jotka jaksavat aina piristää, kun huomaavat, että jalan kipuilu on aiheuttanut taas yhden unettoman yön tai että tietämättömyys alkaa stressata. Tänäänkin kiitos siitä Mikolle, Ullalle, Pauliinalle, omalle äitille, Jennalle, Leeville & Väinölle ja Leenalle. <3

Illaksi meen terdelle nauttimaan kesästä ja Vilkkumaan keikasta jalan tuntemuksista huolimatta. Mä olen sen ansainnut.