TerveSelkä

Tänään oli niin voittajafiilis . Aamuauringossa aamiaista ja vähän 9 jälkeen autoon. Nokka kohti Onkiniemeä.

Mun ensimmäinen ryhmäliikuntatunti vuoteen ja 4 kuukauteen. Siistiä. Vastaanotossa oli ystävällinen mieshenkilö opastamassa tunnille kirjautumisessa ja muissa asioissa. Mä pääsin vaihtamaan nopeasti vaatteet ja sitten tunnille. Kieltämättä vähän jännitti aluksi. Pysynkö mä mukana? Pystynkö tekeen kaikkea? Pärjäänkö mä?

Ja hei, niin se vaan meni 55 hikistä minuuttia. Mahtavaa!!! Mä en tiedä kuinka kovat fiilikset voi liikunnasta irrota, mutta tällä kertaa irtos sellaset fiilikset, että en olis tiennyt itkeäkö vai nauraa, tanssia vai hyppiä ilosta. Mä selvisin ja mielestäni ihan vieläpä kelpo suorituksella. :)

Elixiassa oli aivan huikea ohjaaja TerveSelkä -tuntia ohjaamassa. Johanna Meronen puhui aivan samoilla sanoilla kehon linjoista kuin mun oma fysioterapeutti Sari. Pitkät kyljet, hartiat alhaalla, niskan pidennys, lapatuki, vatsan ja selän syvä tuki...kaikki tuttuja sanoja. Ja lankutusta tehtäessä löysin ekaa kertaa itsenäisesti sen tunteen, miltä oikeanlainen lapatuki tuntuu. Hooverin pito, vatsarutistukset ja moni muu liike toimii paremmin kuin koskaan ennen. Joka kerta huomaa, että oma kroppa on oppinut uutta. Aivot ja keskushermosto tekee töitä. Ihmiskeho onkin siinä mielessä kiitollinen kuntoutettava, että kun halua löytyy, niin ihan varmasti on maaperä mihin istuttaa. Hermosto oppii pikkuhiljaa uusiin asentoihin, uusiin liikeratoihin ja uudenlaiseen toimintamalliin. Sitkeyttä, voittaja-asennetta ja sinnikkyyttä se kieltämättä vaatii. Mutta palkinto on hunajaisen kultainen.

Tänään TerveSelkä -tunti oli juuri sitä, mitä mä kaipasin. Se oli kaukana niistä kammoksuttavista ryhmäliikuntatunneista, joita sydämestäni vihaan. Ehkä musta entisenä kävelyn vihaajana, nykyisenä kävelyn rakastajana, tulee sitten joku ryhmäliikuntaihme (as if). Mutta Johanna M:n ansiosta fiilis oli erinomainen, ohjaaja osasi todella sanallisesti ohjata, jos kuulija osasi ottaa vinkeistä vaarin.

Muutama haasteellinen liike vielä jäi selätettäväksi. Yhtä sisäreittä aktivoivaa liikettä en kyennyt tekemään, mutta muutoin kykenin lähes kaikki tekemään tunnin aikana. Kertaakaan ei turhauttanut, ei tarvinnut katsoa kelloa ja muutenkin oli huikeen hyvä fiilis.

Iltapäivällä kävin vielä kävelemässä sen kuuluisan 2,2km lenkin ja tein itselleni sopivaa kevyttä kesäruokaa.

Salaatti: jääsalaattia, kurkkua (hei, omasta pensaasta TAAS!), tomaattia, keltaista paprikaa, sitruunaoliiviöljyä, sitruunapippuria, ruohosipulia

Siikafile: Mausta sitruunanmehulla, suolalla, pippurilla, valkopippurilla, koristele tillillä

Sitruunapasta: hankittu Culinaria-Keittiöelämää -liikkeestä Tampereelta. Keitetään suolavedessä 11min. Hyvä sitruunan maku pastassa. :) Koittakaahan!

Yllättävä elämä

Aurinko paistaa meille kaikille. Musta tuntuu tällä hetkellä, että mulle se paistaa vähän enemmän. ;)

Edellisessä postauksessa jäätiin melko epätoivoisiin tunnelmiin. Loukkaantumisesta tai vammautumisesta tai miksi ikinä sitä sitten nimittää, oli vuosi. Kivut olivat palanneet.

Huhtikuun lopulla jouduin antamaan periksi ja jäämään viikon sairauslomalle jalan kanssa. Se ei kestänyt arkea. Työkaverin sanat "Pitäisköhän sut kantaa nää portaat ylös?" kuvasivat liikkumisen tasoa. Sitten yhtenä perjantaina leffalippuja hakiessa tuntui siltä, että mä en pääse kävelemään suojatien yli vaan sekin on liikaa. No, mut sitten otettiin lepoa. Minkäs sille teet.

Huhtikuun lopulla kävin fysiatrin juttusilla, joka määräsi uudet magneettikuvat sekä verikokeet, joissa määritettiin mm. kalsium- sekä D-vitamiiniarvot.

Toukokuun alku oli samanlaista kipuilua. Olin kuitenkin ysieni kanssa yöleirikoulussa, joka toisaalta piristi mieltä vaikkakin oli itselle valtava ponnistus. Leirikoulun jälkeisellä viikolla minulla oli 3.magneettikuva. Tällä kertaa kuvattiin lantion vahvan magneetin lisäksi lanneranka. Samalla viikolla oli elämäni ensimmäinen OAJ:n valtuusto. Valtuustoa varten otin kunnon dropit, jotta sen istumisen jaksoi paremmin. Hyvä seura kuitenkin vei ajatuksia muualle. Palasin kotiin perjantaina. Postissa odotti kuvien lausunto. Alaramus oli vihdoin vasemmalta puolelta kokonaan luutunut (epäilin sitä itsekin, koska luun sisällä kulkenut hermokipu loppui vuoden vaihteen paikkeilla). Lannerangassa näkyi pieni kuluma, niin mitätön, että siitä oli vaikea fysiatrin sanoa mitään. Se voi kuitenkin olla osasyyllinen hermoperäiseen kipuiluun, mikäli hermo siellä joutuu puristukseen.

No mutta, jotta tässä ei olisi kaikki, niin su 18.5. sain anafylaktisen kohtauksen koivun siitepölystä. Epäilen itse, että kroppani oli ollut aika kovilla siinä edeltävinä aikoina kipujen kanssa ja sitten iski vielä ennätyskova siitepöly. Se kaikki oli vaan kertakaikkiaan liikaa ja kroppa huusi hätähuudon. 

Kohtaus uusi kaikkiaan 3 kertaa saman illan aikana ja naiseen pumpattiin adrenaliiniä sekä kortisonia. Sainpa sitten lanssilla siirron Taysiin 2. kohtauksen jälkeen. 3. kohtauksen adrenaliini meni sydämeen ja takykardian seurauksena kävin ottamassa tehostetummin happea ensiavun teholla. Jos paljon oli tapahtumia yhdellä viikolla, niin kyllä tässä oli sitten hyvääkin. TKssa ja sairaalassa suoneen laitettu kortisoni paransi kropasta jonkin tulehduksen.

Kortisonikuurin seurauksena jalan kivut hävisivät kuin tuhka tuuleen. Ja ne pysyivät poissa lähes 2-3 viikkoa, kunnes palailivat pikkuhiljaa. Nivustaipeesta (jänteen kiinnitymiskohdasta) sisäreiteen tullut tulehdukselta tuntunut kipu ei ole palannut takaisin ollenkaan (koputtaa isoa puuta). Kipuja on pakaran alaosassa, jonne kiinnittyvät hamstringin eli lähentäjän lihakset. Etu- ja takareidet ovat molemmista jaloista edelleen älyttömän kireet, mistä syystä askelpituuden hallinta on erittäin tärkeää. Otettu askelpituus sekä ylämäkikävelyn määrä korreloi suoraan kipujen kanssa.

Kuntoutuessa mä olen opetellut seisomaan ja nyt kävelemään oikein. Niin että koko keho pysyy linjassa koko ajan. Se on muuten tosi vaikeaa. Pään mä osaan kannatella jo melko hyvin. Niskasta on "kyhmy" poistunut ja pää "putoaa" enää harvoin linjasta. Selän ja vatsojen syvätuki on todellakin työn alla, mutta väitän, että tunnistan ne lihakset nyt paremmin kuin ikinä. Mulla on siis sittenkin syvät lihakset!!! :D Kävelylenkeillä, joita on muuten tullut tehtyä 27 kappaletta kesä-heinäkuun aikana (114km), harjoittelen erityisesti tällä hetkellä syvien aktivointia, vahvaan selkään luottamista (itse kutsun tätä selkään nojaamiseksi), pituuslinjauksen pitämistä sekä aika ajoin tarkistelen, että "häntä" on linjassa lantion kanssa eikä karkaa taakse. Hiki tulee, mutta niin saa tullakin. Istuminen on sitten vielä asia erikseen. Siinä sattuu välillä melko paljon, kun istuessa esim. sohvalla selkää on vaikeampi hallita.

Kuntoutuksen puolella on siis kortisonibuustauksen voimalla tapahtunut paljon asioita. :) Mä oon päässyt aloittamaan kuntosaliharjoitteluakin jo vähän ja fyssarin kanssa tehdään laitepilatesta. Huomenna aloitan Elixialla TerveSelkä tunnit ja torstaina tavis-pilateksen. Perjantaina on luvassa taas sitten fyssarin laitepilatesta.

Mun kesä on ollut siis vihdoinkin liikunnan täyteinen. Joka päivä olen tosi kiitollinen siitä, että saan kävellä. Toisena päivänä kävelen 2km, toisena sitten vaikka 8km. Pakkolepopäiviä pidän välissä muutamia silloin kun on tarve. Riippuen päivästä ja kropan olotilasta sekä kuormituksesta. Mä nautin siitä, että paikallaan seisominen ja makaaminen ei satu ollenkaan. Se on oikeesti hienoa. Istuminen sattuu nykyisellään harvoin, mutta pyrin välttelemään sitä kohtuu paljon. Kotona makaan mielummin kuin istun, mutta ketäpä se haittaa, kun yksin kotiani asutan. Työt on mielenkiintoinen homma sitten kun ne alkavat. Kuinka sitten käy, kun istumisen määrä lisääntyy merkittävästi. Mä kyllä suunnittelin, että ottaisin jumppapallon, jolla istuisin osan ajasta. Se olisi asentona ehkä kohtuullinen. Tai sitten mun pitää käydä neuvottelemassa sähköpöydästä työterveydessä ja esimiehen kanssa.Seisominen kuitenkin onnistuu kivutta.

Mutta se mikä on huikeeta on tämä liikkumisen määrä. Aineenvaihdunta käynnistelee itseään. Se tuntuu itsestä hyvältä. Se mahdollistaa myös luuaineenvaihdunnan tehostumisen ja kroppa saa lisävirtaa. Rasva-aineenvaihdunta vaikuttaa ihmisen kroppaan paljon vaikuttaen myös mm. hormoneihin. Jalan kuntoutumisen kannalta on tärkeää, että mulla tuo aineenvaihdunta pelaisi ja tavoiteltava liikunta käynnistää aineenvaihdunnan kivasti. Silloin olisi toiveita siitäkin, että D-vitamiini, hormonit ja muut luuaineenvaihdunnan kannalta tärkeät löytäisivät perille.

Kiputilanteen loppumista on vaikea arvioida. Mä opettelen elämään sen kanssa ja jos ne ovat tulleet jäädäkseen, niin senkin kanssa eletään. Mä ja mun fysioterapeutti ollaan kuitenkin optimistisia sen kanssa. Tarpeen tullen otetaan kortisonia, jos se sitä vaatii. Mutta arjessa tuo lähentäjälihas voi merkata vielä pitkään olemassa oloaan. Ehkä pari vuottakin. Mut sekään ei haittaa. Mä annan itselleni ja kropalleni aikaa toipua. Oon käynyt vuoden aikana niin kovan koulun tämän kropan kanssa, että toipumiseen menee aikaa (niin fyysisesti kuin henkisesti). Jälkikäteen katseltuna melkoinen vuosi. Mutta selvisin. Taistelu ei todellakaan ole vielä ohi, mutta mä tiedän, että mä selviän. Kaikesta. Ja ihan varmasti.

Tulevana syksynä mä opettelen istumaan paremmin. Niin ettei se enää sattuisi. Mä toivon, että voin käydä taas salilla säännöllisemmin ja pikkuhiljaa mennä mukaan johonkin ryhmäliikuntaan. Toivottavasti pilatesta ja muuta sellasta on koko ajan sopiviin aikoihin tarjolla.

Haaveilen ensi kesänä matkustamisesta sinne kauan haaveilemaani Italiaan. Lisäksi toivon jo golfaavani, jos kroppa oppisi kestämään kiertoliikettä talven aikana. Toisaalta mä haaveilen myös siitä, että ensi kesänä mä pystyisin jo pukemaan housut jalkaan seisten ilman kipua. Se olis paljon hienompaa kuin kumpikaan edellä mainituista tai moni muu asia.

Tänä kesänä mä olen nauttinut matkasta Krakovaan. Olin onnellinen, että pystyin kävelemään ja sain nähdä ne kaikki paikat. Nauttinut omasta kodista, ystävien seurasta, auringosta, parvekkeen puutarhasta ja ajasta.

Toivottavasti teille kaikille lukijoille kuuluu yhtä hyvää!! Hei, melkein 20 000 sivun avausta. Kiitos!