TerveSelkä

Tänään oli niin voittajafiilis . Aamuauringossa aamiaista ja vähän 9 jälkeen autoon. Nokka kohti Onkiniemeä.

Mun ensimmäinen ryhmäliikuntatunti vuoteen ja 4 kuukauteen. Siistiä. Vastaanotossa oli ystävällinen mieshenkilö opastamassa tunnille kirjautumisessa ja muissa asioissa. Mä pääsin vaihtamaan nopeasti vaatteet ja sitten tunnille. Kieltämättä vähän jännitti aluksi. Pysynkö mä mukana? Pystynkö tekeen kaikkea? Pärjäänkö mä?

Ja hei, niin se vaan meni 55 hikistä minuuttia. Mahtavaa!!! Mä en tiedä kuinka kovat fiilikset voi liikunnasta irrota, mutta tällä kertaa irtos sellaset fiilikset, että en olis tiennyt itkeäkö vai nauraa, tanssia vai hyppiä ilosta. Mä selvisin ja mielestäni ihan vieläpä kelpo suorituksella. :)

Elixiassa oli aivan huikea ohjaaja TerveSelkä -tuntia ohjaamassa. Johanna Meronen puhui aivan samoilla sanoilla kehon linjoista kuin mun oma fysioterapeutti Sari. Pitkät kyljet, hartiat alhaalla, niskan pidennys, lapatuki, vatsan ja selän syvä tuki...kaikki tuttuja sanoja. Ja lankutusta tehtäessä löysin ekaa kertaa itsenäisesti sen tunteen, miltä oikeanlainen lapatuki tuntuu. Hooverin pito, vatsarutistukset ja moni muu liike toimii paremmin kuin koskaan ennen. Joka kerta huomaa, että oma kroppa on oppinut uutta. Aivot ja keskushermosto tekee töitä. Ihmiskeho onkin siinä mielessä kiitollinen kuntoutettava, että kun halua löytyy, niin ihan varmasti on maaperä mihin istuttaa. Hermosto oppii pikkuhiljaa uusiin asentoihin, uusiin liikeratoihin ja uudenlaiseen toimintamalliin. Sitkeyttä, voittaja-asennetta ja sinnikkyyttä se kieltämättä vaatii. Mutta palkinto on hunajaisen kultainen.

Tänään TerveSelkä -tunti oli juuri sitä, mitä mä kaipasin. Se oli kaukana niistä kammoksuttavista ryhmäliikuntatunneista, joita sydämestäni vihaan. Ehkä musta entisenä kävelyn vihaajana, nykyisenä kävelyn rakastajana, tulee sitten joku ryhmäliikuntaihme (as if). Mutta Johanna M:n ansiosta fiilis oli erinomainen, ohjaaja osasi todella sanallisesti ohjata, jos kuulija osasi ottaa vinkeistä vaarin.

Muutama haasteellinen liike vielä jäi selätettäväksi. Yhtä sisäreittä aktivoivaa liikettä en kyennyt tekemään, mutta muutoin kykenin lähes kaikki tekemään tunnin aikana. Kertaakaan ei turhauttanut, ei tarvinnut katsoa kelloa ja muutenkin oli huikeen hyvä fiilis.

Iltapäivällä kävin vielä kävelemässä sen kuuluisan 2,2km lenkin ja tein itselleni sopivaa kevyttä kesäruokaa.

Salaatti: jääsalaattia, kurkkua (hei, omasta pensaasta TAAS!), tomaattia, keltaista paprikaa, sitruunaoliiviöljyä, sitruunapippuria, ruohosipulia

Siikafile: Mausta sitruunanmehulla, suolalla, pippurilla, valkopippurilla, koristele tillillä

Sitruunapasta: hankittu Culinaria-Keittiöelämää -liikkeestä Tampereelta. Keitetään suolavedessä 11min. Hyvä sitruunan maku pastassa. :) Koittakaahan!

Yllättävä elämä

Aurinko paistaa meille kaikille. Musta tuntuu tällä hetkellä, että mulle se paistaa vähän enemmän. ;)

Edellisessä postauksessa jäätiin melko epätoivoisiin tunnelmiin. Loukkaantumisesta tai vammautumisesta tai miksi ikinä sitä sitten nimittää, oli vuosi. Kivut olivat palanneet.

Huhtikuun lopulla jouduin antamaan periksi ja jäämään viikon sairauslomalle jalan kanssa. Se ei kestänyt arkea. Työkaverin sanat "Pitäisköhän sut kantaa nää portaat ylös?" kuvasivat liikkumisen tasoa. Sitten yhtenä perjantaina leffalippuja hakiessa tuntui siltä, että mä en pääse kävelemään suojatien yli vaan sekin on liikaa. No, mut sitten otettiin lepoa. Minkäs sille teet.

Huhtikuun lopulla kävin fysiatrin juttusilla, joka määräsi uudet magneettikuvat sekä verikokeet, joissa määritettiin mm. kalsium- sekä D-vitamiiniarvot.

Toukokuun alku oli samanlaista kipuilua. Olin kuitenkin ysieni kanssa yöleirikoulussa, joka toisaalta piristi mieltä vaikkakin oli itselle valtava ponnistus. Leirikoulun jälkeisellä viikolla minulla oli 3.magneettikuva. Tällä kertaa kuvattiin lantion vahvan magneetin lisäksi lanneranka. Samalla viikolla oli elämäni ensimmäinen OAJ:n valtuusto. Valtuustoa varten otin kunnon dropit, jotta sen istumisen jaksoi paremmin. Hyvä seura kuitenkin vei ajatuksia muualle. Palasin kotiin perjantaina. Postissa odotti kuvien lausunto. Alaramus oli vihdoin vasemmalta puolelta kokonaan luutunut (epäilin sitä itsekin, koska luun sisällä kulkenut hermokipu loppui vuoden vaihteen paikkeilla). Lannerangassa näkyi pieni kuluma, niin mitätön, että siitä oli vaikea fysiatrin sanoa mitään. Se voi kuitenkin olla osasyyllinen hermoperäiseen kipuiluun, mikäli hermo siellä joutuu puristukseen.

No mutta, jotta tässä ei olisi kaikki, niin su 18.5. sain anafylaktisen kohtauksen koivun siitepölystä. Epäilen itse, että kroppani oli ollut aika kovilla siinä edeltävinä aikoina kipujen kanssa ja sitten iski vielä ennätyskova siitepöly. Se kaikki oli vaan kertakaikkiaan liikaa ja kroppa huusi hätähuudon. 

Kohtaus uusi kaikkiaan 3 kertaa saman illan aikana ja naiseen pumpattiin adrenaliiniä sekä kortisonia. Sainpa sitten lanssilla siirron Taysiin 2. kohtauksen jälkeen. 3. kohtauksen adrenaliini meni sydämeen ja takykardian seurauksena kävin ottamassa tehostetummin happea ensiavun teholla. Jos paljon oli tapahtumia yhdellä viikolla, niin kyllä tässä oli sitten hyvääkin. TKssa ja sairaalassa suoneen laitettu kortisoni paransi kropasta jonkin tulehduksen.

Kortisonikuurin seurauksena jalan kivut hävisivät kuin tuhka tuuleen. Ja ne pysyivät poissa lähes 2-3 viikkoa, kunnes palailivat pikkuhiljaa. Nivustaipeesta (jänteen kiinnitymiskohdasta) sisäreiteen tullut tulehdukselta tuntunut kipu ei ole palannut takaisin ollenkaan (koputtaa isoa puuta). Kipuja on pakaran alaosassa, jonne kiinnittyvät hamstringin eli lähentäjän lihakset. Etu- ja takareidet ovat molemmista jaloista edelleen älyttömän kireet, mistä syystä askelpituuden hallinta on erittäin tärkeää. Otettu askelpituus sekä ylämäkikävelyn määrä korreloi suoraan kipujen kanssa.

Kuntoutuessa mä olen opetellut seisomaan ja nyt kävelemään oikein. Niin että koko keho pysyy linjassa koko ajan. Se on muuten tosi vaikeaa. Pään mä osaan kannatella jo melko hyvin. Niskasta on "kyhmy" poistunut ja pää "putoaa" enää harvoin linjasta. Selän ja vatsojen syvätuki on todellakin työn alla, mutta väitän, että tunnistan ne lihakset nyt paremmin kuin ikinä. Mulla on siis sittenkin syvät lihakset!!! :D Kävelylenkeillä, joita on muuten tullut tehtyä 27 kappaletta kesä-heinäkuun aikana (114km), harjoittelen erityisesti tällä hetkellä syvien aktivointia, vahvaan selkään luottamista (itse kutsun tätä selkään nojaamiseksi), pituuslinjauksen pitämistä sekä aika ajoin tarkistelen, että "häntä" on linjassa lantion kanssa eikä karkaa taakse. Hiki tulee, mutta niin saa tullakin. Istuminen on sitten vielä asia erikseen. Siinä sattuu välillä melko paljon, kun istuessa esim. sohvalla selkää on vaikeampi hallita.

Kuntoutuksen puolella on siis kortisonibuustauksen voimalla tapahtunut paljon asioita. :) Mä oon päässyt aloittamaan kuntosaliharjoitteluakin jo vähän ja fyssarin kanssa tehdään laitepilatesta. Huomenna aloitan Elixialla TerveSelkä tunnit ja torstaina tavis-pilateksen. Perjantaina on luvassa taas sitten fyssarin laitepilatesta.

Mun kesä on ollut siis vihdoinkin liikunnan täyteinen. Joka päivä olen tosi kiitollinen siitä, että saan kävellä. Toisena päivänä kävelen 2km, toisena sitten vaikka 8km. Pakkolepopäiviä pidän välissä muutamia silloin kun on tarve. Riippuen päivästä ja kropan olotilasta sekä kuormituksesta. Mä nautin siitä, että paikallaan seisominen ja makaaminen ei satu ollenkaan. Se on oikeesti hienoa. Istuminen sattuu nykyisellään harvoin, mutta pyrin välttelemään sitä kohtuu paljon. Kotona makaan mielummin kuin istun, mutta ketäpä se haittaa, kun yksin kotiani asutan. Työt on mielenkiintoinen homma sitten kun ne alkavat. Kuinka sitten käy, kun istumisen määrä lisääntyy merkittävästi. Mä kyllä suunnittelin, että ottaisin jumppapallon, jolla istuisin osan ajasta. Se olisi asentona ehkä kohtuullinen. Tai sitten mun pitää käydä neuvottelemassa sähköpöydästä työterveydessä ja esimiehen kanssa.Seisominen kuitenkin onnistuu kivutta.

Mutta se mikä on huikeeta on tämä liikkumisen määrä. Aineenvaihdunta käynnistelee itseään. Se tuntuu itsestä hyvältä. Se mahdollistaa myös luuaineenvaihdunnan tehostumisen ja kroppa saa lisävirtaa. Rasva-aineenvaihdunta vaikuttaa ihmisen kroppaan paljon vaikuttaen myös mm. hormoneihin. Jalan kuntoutumisen kannalta on tärkeää, että mulla tuo aineenvaihdunta pelaisi ja tavoiteltava liikunta käynnistää aineenvaihdunnan kivasti. Silloin olisi toiveita siitäkin, että D-vitamiini, hormonit ja muut luuaineenvaihdunnan kannalta tärkeät löytäisivät perille.

Kiputilanteen loppumista on vaikea arvioida. Mä opettelen elämään sen kanssa ja jos ne ovat tulleet jäädäkseen, niin senkin kanssa eletään. Mä ja mun fysioterapeutti ollaan kuitenkin optimistisia sen kanssa. Tarpeen tullen otetaan kortisonia, jos se sitä vaatii. Mutta arjessa tuo lähentäjälihas voi merkata vielä pitkään olemassa oloaan. Ehkä pari vuottakin. Mut sekään ei haittaa. Mä annan itselleni ja kropalleni aikaa toipua. Oon käynyt vuoden aikana niin kovan koulun tämän kropan kanssa, että toipumiseen menee aikaa (niin fyysisesti kuin henkisesti). Jälkikäteen katseltuna melkoinen vuosi. Mutta selvisin. Taistelu ei todellakaan ole vielä ohi, mutta mä tiedän, että mä selviän. Kaikesta. Ja ihan varmasti.

Tulevana syksynä mä opettelen istumaan paremmin. Niin ettei se enää sattuisi. Mä toivon, että voin käydä taas salilla säännöllisemmin ja pikkuhiljaa mennä mukaan johonkin ryhmäliikuntaan. Toivottavasti pilatesta ja muuta sellasta on koko ajan sopiviin aikoihin tarjolla.

Haaveilen ensi kesänä matkustamisesta sinne kauan haaveilemaani Italiaan. Lisäksi toivon jo golfaavani, jos kroppa oppisi kestämään kiertoliikettä talven aikana. Toisaalta mä haaveilen myös siitä, että ensi kesänä mä pystyisin jo pukemaan housut jalkaan seisten ilman kipua. Se olis paljon hienompaa kuin kumpikaan edellä mainituista tai moni muu asia.

Tänä kesänä mä olen nauttinut matkasta Krakovaan. Olin onnellinen, että pystyin kävelemään ja sain nähdä ne kaikki paikat. Nauttinut omasta kodista, ystävien seurasta, auringosta, parvekkeen puutarhasta ja ajasta.

Toivottavasti teille kaikille lukijoille kuuluu yhtä hyvää!! Hei, melkein 20 000 sivun avausta. Kiitos!

Vuosi elämää

"Elämää, ei sen enempää,

on kaikki tää, koita ymmärtää.

Vain elämää..."

Viime vuoden 3.4. oli kaunis aurinkoinen kevättalven aamu. Osasta kävelyteitä olivat jo lumet ja jäät sulaneet. Joissakin kohdissa oli vielä lenkkarin alla aamurapsakassa kelissä murtuvaa lunta ja jäätä. Aurinko oli noussut jo lähtiessäni lenkille klo 9 aikaan ja paistoi Kurikan rivitalojen kattojen yllä suurena ja kirkkaana. Mä lähdin lenkille. Niin mä olin tehnyt tammikuusta asti, joka viikko monta kertaa. Töihin piti mennä kello yhteentoista. Ihana keväinen olo, jota mikään ei voisi pilata.

Tänään on 3.4., vuosi vaan on eri. Tänäänkin oli aurinkoinen aamu. Ruoho vihertää ja juoksukeli on paras mahdollinen. Ihanan lämmintä. Ei tarttis enää pukeakaan paljon päälle lenkille lähtiessä.

Viime vuonna mulla oli pitkä työpäivä. Päivä huipentui luokan omaan vanhempainiltaan, jossa ohjelmassa oli terveellisiin elämäntapoihin liittyvää tekemistä, iltapalaa, sählyä ja venyttelyä. Mä pääsin tuskin kävelemään. Liikkeelle lähtö teki äärimmäisen kipeää. Oikeastaan kaikki teki kipeää.

Tänään erona viime vuoteen on se, että mä olen parantelemassa jalkaani kotona....jälleen kerran...Se ei kestänytkään kävelylenkkejä, 2 vesijuoksukertaa, 2 ilman painoja tehtyä lihaskuntoharjoitusta ja 3 hiihtoyritystä 1 kuukauden sisään tehtynä. 17.3. asti (tai ailahdellen sieltä hiihtolomasta alkaen) on käyty taistelua taas jalan kanssa. Nyt viimeisestä "liikunta"kerrasta on 3 viikkoa. Viime viikon perjantaista olen yrittänyt levätä jalan kanssa kotona. Fysioterapeutti on huolissaan, minä olen huolissani. Taasko se alkaa?

Lantion kaari reagoi lepoon. Levossa kipua on vähän tai jopa ei ollenkaan, hermokipua ei ole ollenkaan. Seisominen, istuminen, jalan nostaminen ja kävely tekee kipeää. Kipeimmät kohdat ovat istuinluusta nivusen jänteeseen asti olevalla alueella. Vasen reisi erityisesti takareiden yläosasta ja sisäsivusta polveen asti kramppailee tai on ihan krampissa. Pakara kramppaa välillä, samoin pohje. Alaselkä ja alavatsa on ajoittain kipeä ilmeisesti heijastekivuista. Joten kengän kärjet on jälleen suunnattu kohti lääkäriä. Fysioterapeutti haluaisi uudet magneettikuvat, jotta voitaisiin poissulkea kivun aiheuttajia ja tiedettäisiin mitä oikeastaan hoidetaan. Ja mikä tätä aiheuttaa. Onko kyseessä repeämä, luun uusi hienoinen murtuma vai ehkä luun sisään kasvanut sidekudos? Toivotaan, ettei ainakaan jälkimmäisin.

Huoh. Moni vierestä tätä seurannut on kysynyt, että mistä mä sitä positiivisuutta jaksan ammentaa?

Mä väitän, että se on asenteesta kiinni. Lisäksi tarvitaan kykyä nähdä ja ottaa vastaan positiivista ympäriltään. Ja valikoivaa muistia, muistia muistaa hyvät asiat voimakkaammin kuin huonot asiat.

Mä saan voimaa mun luokasta. Kävin tänään töissä viemässä kollegoille kiitos -leivonnaisia tehdystä vaalityöstä ja oppilaille koemateriaalia. Oli kiva nähdä tuttuja kasvoja ja huomata, että hyvästä sijaisesta huolimatta siellä mua odotetaan. "Ope, miten sä voit?" kysyi yksi poiketessani pikapikaa luokassa. Sanoin palaavani maanantaina. Ihmiset töissä on asia, joka antaa mulle voimaa.

Mulle antaa voimaa mun ihanat ystävät. Mä olen siitä onnekas, että mulla on ympärillä paljon ihmisiä, jotka oikeesti välittää siitä mitä toiselle kuuluu. Ihmisiä, joilla on halu auttaa myös silloin kun tarttee apua kauppaan jne. Tai ystäviä, jotka lähtee sille pienelle kävelylle silloin kun tietää että se on mun jalalle ponnistus ja heille itselleen "ei edes lenkki". Tai ystäviä, jotka kuuntelee juuri silloin kun kaikki ajatukset vaan tulee ulos. Kuten tämän viikon tiistaina. Tai ystäviä, joiden kanssa ei tartte puhua koko asiasta mitään vaan saa keskittyä vaan muihin asioihin.

Mä saan voimaa mun perheestä ja pienistä siskon/veljen lapsista, kokkaamisesta ja leipomisesta, kirjoittamisesta, onnistuneesta vaalikampanjasta (tiia-pauliina.blogspot.fi), eduskuntavierailusta, huumorista (aika mustasta sellaisesta, mitä tähän jalkaan tulee), shoppailusta, harrastuksista...ihan vain elämästä yleensä.
Huumorin puolesta tää allaoleva kuva jotenkin uppos näin vuoden liikkumatta olleelle. Aattelin olla rantakunnossa tänäkin vuonna ;)

Terveys on iso osa elämää, sitä ei voi tämän vuoden jälkeen todellakaan kieltää. On se. Mutta elämässä on paljon sellaisia asioita, joita en näe ennenkuin ne laitetaan näkemään. Mä en koe, että olisin tästä asiasta ihan näin kovaa opetusta omalle kohdalleni tarvinnut, mutta ajattelen, että ehkä mun tehtävä on sitten kertoa siitä teille muille.

Pysähtykää. Katsokaa, mitä teillä on. Miettikää, mistä voitte nauttia kaikesta huolimatta. Ja eläkää elämä, älkää vaan selviytykö. Niin mäkin teen.

Toivotaan, että ensi vuonna 3.4. sataa, mutta mulla olis jalka paremmassa kunnossa. Ilta voisi olla yhtä kaunis kuin tänään. :)

Keveitä makupaloja

Kiitos, sivua on avattu jo 17 000 kertaa. :) Mahtavaa!! Matkaa tehdään tiiviisti yhdessä. Olen saanut muutamilta teiltä tsemppipostia, mikä auttaa aina jaksamaan yli huonoistakin hetkistä. Se on todella korvaamatonta! Tuki auttaa jaksamaan ja motivoi toki jakamaan onnistumisia teidän kanssa. KIITOS!!!

Helmikuuhun kuului hyvää. Pikkuhiljaa on päässyt kävelemään ja ottamaan mukaan "uusia" liikuntalajeja. Mä jopa kävelin täysi kauppakassi kädessä kaupasta kotiin. Saman vajaan kilometrin matkan, joka kesällä kesti ilman mitään lisärasitusta sen 45min ja sen jälkeen ei voinut viikkoon liikkua mihinkään kun tuntui, että paikat repee irti. Nyt mä vedin vielä portaat ylös, kun pääsin kotiin. Siistiä!

Hiihtolomalla hiihdin, uin ja laskettelin, venyttelin, venyttelin ja venyttelin. :) Hiihdosta lantio otti itseensä aika reilulla kädellä. Myöskään kyykkyjä ei voi tehdä, siitä otetaan kanssa istuinluun ympäristössä vielä sellaset kierrokset, että mä ja mun kroppani ei olla siihen valmiita. Kokeilin, en kokeile hetkeen uudelleen. ;)  Tällä viikolla olen ottanut liikkumisen kanssa keveämmin, mutta siitä huolimatta käynyt kävelemässä. Huomenna on lihaskuntotreenin ja fysioterapeutin vuoro. Sunnuntaina pitäisi päästä vesijuoksemaan. Huikeeta! Ja hei, mä mahduin mun uikkariin. Ei tartte ostaa uutta. Huh!

Tuohon hiihtoon piti vielä lisätä sellainen hauska yksityiskohta tästä kuntoutumisesta. Hikiliikunta on ollut unelmaa 5.6. jälkeen. Sen aika oli nyt hiihtolomalla. Se oli huikeeta. Paita, hiukset märkänä hiihtolenkiltä kotiin. 5,5km aikaan 35 min raskaalla ladulla (siis alamäessä sai antaa vauhtia sauvoilla), joten olin tyytyväinen. Jokaisen hikipisaran arvosta. Sillä jaksaa taas vähän aikaa, kun tietää, että näitä hetkiä on taas kohta mahdollista kokea useammin ja useammin. Nyt se oli kuin pieni käsintehty konvehti kaiken keskellä. Herkkupala kauan odottaneelle.

Kun voi lisätä liikuntaa, niin tulee tsemppiä lisää tuohon ruokavalion noudatteluunkin taas. Mä olen ottanut KuntoPlussan 250 dieetistä itselleni erilaisia ruokia, joita kokkailen itselleni. Lisäksi olen ruokapäiväkirjan kautta kyennyt laskemaan kalorilaskurilla itse kehittelemiini ruokiin tai suosikkiruokiini sisältyvät kalorit. Eli nyt kevennetään reilulla kädellä. :) Katsokaahan näitä herkkuruokia. Ei huonoja. ;)

Maaliskuussa mä pääsen vielä kokeilemaan HotJoogaa 3 sunnuntaina. Tästä tulee hyvä kuukausi.

3.4. on sitten torstai. Silloin tulee vuosi täyteen, kun tämä kaikki alkoi. Vaikka aika on mennyt vuoden aikana nopeasti ns. muussa elämässä, niin tän liikunnan ja yksityiselämän puolella vastoinkäymisten takia viime vuosi tuntui pieneltä ikuisuudelta. Mä toivoisin, että lopulta nousen voittajana tästä kaikesta. Kun tää matka on käyty loppuun, mä pääsen nauttimaan toivottavasti pienistä juoksulenkeistä, voin tanssia, olen opetellut useita uusia liikunnan muotoja, liikun monipuolisesti, olen 7-8kg hoikempi, huomattavasti terveempi, energisempi ja astetta verran tyytyväisempi fyysiseen olemiseeni. Toisaalta mä koen nyt jo olevani jollain lailla onnekas tässä. Mä tarvitsin aikaa pysähtyä. Sananmukaisesti tämä vamma on ollut kuin pain in the ass, mutta siitäkin selvitty.

Tätä kirjoittaessa nousee kyyneleet silmiin. Pitkä matka on tultu. Onneksi en 3.4.13 tiennyt kuinka pitkä matka oli edessä. Onneksi nyt en tiedä, kuinka pitkästi on vielä edessä. Mutta se on varmaa, että asiat on nyt paremmin kuin ne oli 1,5kuukautta sitten ja 100 kertaa paremmin kuin ne oli marraskuussa.

En tiedä olenko realisti tässä asiassa, mutta olen ajatellut edetä tässä juoksuhaasteessani (josta tuli "vähän" pidempi kuin kuvittelin) järjen kanssa. Hyväksyn tosiasiat, liikun kroppani edellytyksillä, mutta toivottavasti voisin onnistuneesti osallistua Fight Back -juoksuihin seuraavien 3 vuoden ajan. Käsittääkseni tuossa juoksussa on kyse ensin 2,5km juoksusta, sitten 5km juoksusta ja 3 vuoden kuluttua puolikkaan juoksusta. Ehkä se olisi tässä kohtaa realistinen aikataulu tästä kuntoutumiselle. En aio lopettaa toivomista. Kyl mä vielä juoksen ihan varmasti. En siinä määrin kuin ennen, mutta juoksen. Ja kun se ensimmäinen, pienikin, yhtämittaa juostu lenkki tulee, niin voin sanoa, että se juostaan onnenkyyneleet poskilla. Nytkin, kun onnistun selän rullauksissa tai tulee liikuttua ilman että kivulla rangaistaan, niin tulee liikutuksen kyynel aika helposti silmään. Varsinkin kun Sari -fyssari kehuu hyvästä liikkeestä ja tuntee kropasta kuinka se ottaa askelia eteenpäin.

Eli pieni notkahdus tällä viikolla kipujen takia, mutta eipä hätää. Pääsin Lappiin ja takas. Istuen autossa. Siitä ei uskaltanut edes haaveilla vielä joulukuussa. Nyt se oli mahdollista.

Eli pidetään unelmista ja haaveista kiinni. Silloin ne tulee mahdollisiksi. Joskus, ajallaan. Sulla, mulla ja meillä kaikilla.

Täytyypä muuten kehitellä siihen 3.4. päivään jotakin. Palkinto siitä, että vuosi on jaksettu tässä sinnitellä. Ehkä seuraava vuosi on jo sitten sitä nautiskelua. Ilman pelkoa kivusta, nautintoa liikunnasta. Sitä lisää.

Kun suksi ei luista

Fiilikset viimeisten viikkojen aikana ovat olleet kovin moninaiset. Toisaalta hyvä olla, toisaalta taas pettynyt itseeni, kun tsemppi ei riitä.

Tilanne on se, että kävelylenkit kiinnostaa sanoinkuvaamattoman vähän, hirveetä pakkopullaa. Kuntoutuminen, liikkuminen ja kaikki tähän liittyvä tuntuu liian yksinäiseltä ja hitaalta puurtamiselta. Mä en saa perääni liikkeelle, kenkiä jalkaan enkä motivoidu millään tavalla tästä maailman tylsimmästä "harrastuksesta". Muutenkin tuntuu, että tarttisin tällä hetkellä joka päivä ihmisen viereen kannustamaan ja tukemaan liikkumisen suhteen. Ihmisen, joka odottaisi kävelytiellä, niin ettei olisi vaihtoehtoa laittaako kengät jalkaan vai ei. Ainoa selviytymisstrategia nykyiseen tilanteeseeni olisikin, että sopisin joka kävelylenkille kävelyseuraa tai lähtisin suoraan työpäivän päätteeksi kävelemään ennen kotiin lähtöä.

Viimeksi fyssarilta lähteissäni fiilikset olivat hyvät. Illan mittaan, kipujen muistutellessa itsestään, fiilikset heilahti toiseen ääripäähän. Tilannetta, että mun osaltani juoksut saattavat olla juostuna, on vaikea hyväksyä. Painoa pitäisi saada pois, mutta miten. Joka paikasta saa lukea/katsoa tv:stä, kuinka se lähtee juosten.  Harrastuksesta luopumista vaikeampi on miettiä, mitä sitä uskaltaa tehdä jatkossa. Nyt lähinnä pitäisi uskaltaa enemmän ja unohtaa pelko uusiutuvasta kivusta. Toisaalta kipujen loppumisesta on nyt vasta noin 1,5kk, joten pitää olla armollinen itselleen. Pitkän kipujakson (9kk) jälkeen saa ottaa päähän, saa olla vihainen, pettynyt, epämotivoitunut ja ennenkaikkea surullinen. Suurin taistelu on toivottavasti ohi, väsymys ja tyhjyys tilalla.

Uuden liikuntamuodon löytäminen on vaikeaa. Maaliskuussa saan kokeilla hotjoogaa 3 kertaa. Lisäksi menen kokeilemaan tanssitunteja. Niistä ainakin olen ennen kovasti nauttinut ja liikunnan ilon löytänyt.

Tällä hetkellä minkään liikuntakeskuksen asiakkaaksi minun ei kannata liittyä. Kroppa ei tule kestämään repiviä, ajattelemattomia, väärinsuoritettuja ja nopeita liikkeitä. Toisaalta muutamasta kerrasta ei kannata maksaa useita kymppejä. Kuntosalille mulla ei nähdäkseni ainakaan yksin ole mitään asiaa. Vesijuoksua pitänee mennä kokeilemaan, mutta yksin en uimahalliin saa itseäni raahattua. Varsinkaan kokeilemaan uutta liikuntalajia, josta en mitään tiedä.

Kivut ovat siis suhteellisen hyvin poissa. Tämän viikon maanantaina pystyttiin ensimmäistä kertaa koko kuntoutuksen aikana käsittelemään kipualuetta kunnolla. Eturamuksen alueella oli jälleen koputteluarkuutta, mutta se lienee hermojen tuottamaa kipua, joka poistunee ajan myötä. Tiistaina kivut olivat taas arkea (mm. istuminen sattui), mutta onneksi keskiviikoksi suhteellisen hyvin poistuneet. Pystyin jopa iltapäivästä jo heitteleen koripalloa koulun liikuntasalissa ja ottamaan pari juoksuaskeltakin. Torstaina kykenin jo menemään kyykkyyn, mikä oli helpottavaa. Liikuntatunneilla teinkin oppilaiden kanssa rullauksia, etunojapunnerruksia ja venyttelyä. Perjantaina en ehtinyt kiireiltäni mitään. Tänään on ollut veto pois. Ehkä Putouksen aikana saa tehtyä venyttelyä ja muutaman rullauksen vaikka. Toivotaan ainakin niin.

Kuntoutuksen myötä kropassa on kummia tuntemuksia. Välillä tuntuu, että reidet tai pohkeet ovat ihan tukossa. Krampit ovat onneksi helpottaneet. Kyljissä selkäpuolella on selkeästi tuntemuksia. Toisena päivänä sormet ja jalat keräävät nestettä, toisena päivänä nestettä poistuu niin, että nainen on ihmeissään. Ensi kerralla pitää fyssarin kanssa puhua asiasta, joka on ilmennyt tällä viikolla jonkin verran aiempaa enemmän. Välillä vasemmassa kädessä on puutumispistelyä, samoin myös tuolla vasemmassa jalassa tai molemmissa jaloissa samaan aikaan. Toivottavasti tämä oire olisi ohimenevä. Onneks näitä tuntemuksia ei ole kovin usein, tosin tänään havainnut sitä 3 eri kertaa. Ehkä mä vaan olen ollut jossakin asennossa tai joku kropassa kiristää tai jotain muuta. Tiedä sitten. Lisää vaan liikettä ja venyttelyä, kyl se siitä, uskoisin. Tosin näitä ajatuksia riittää, toteutus vaan puuttuu..

No, kyllä nämä tästä taas. Ensi viikon maanantai on jälleen uusi mahdollisuus, niin ruokavalion kuin liikunnankin puolesta. Viikko vielä ja sitten loma, joka olisi toivottavasti täynnä aurinkoa ja liikkumisen täyteistä rentoutumista. Sen jälkeen koittaakin jo maaliskuu. Se on jälleen uuden alku, kun voin kokeilla tanssia, hotjoogaa, aloittaa opinnot ja kevätkin tulee melko pian. Eli, nyt ei anneta periksi, kun näin pitkälle on tultu.

Go with the flow.

Jollain lailla tämän vuoden tammikuu on tuntunut menneen ihan siivillä. Kevyt, helppo ja lähes kivuton olo on saanut elämän tuntumaan leppoisammalta kuin aikoihin. Helpompi hymyillä. Näyttäisi siltä, että 10 kuukauden odotus ja lepo tuottavat tulosta. Luu on sittenkin luutunut, hermokipu poissa ja kipulääkkeetöntä elämää 1,5kk takana. Aidosti hyvä olla!

Viikonlopun uudet kokemukset OAJ:n parissa, Educa-messuilut ystävien kanssa ja rentouttava risteily tekivät kunnon irrotuksen arjesta. Parasta viikonlopussa oli ehdottomasti se, että vihdoinkin lantion kaari kesti korkokengillä kävelyä kahtena perättäisenä iltana. Tosin viikonlopun tuloksena oli hermeettinen nestekertymä jaloissa ja käsissä, joka on tänään autuaallisesti poistunut kehosta. Hyvä niin!!

Olin tänään maanantaipäivän kunniaksi fyssarilla. Ai että! Ensimmäinen kerta, kun fyssari pystyi käsittelemään kipualuetta kunnolla, eikä kertaakaan mulla silmät vuotaneet vettä. Melkosta. Luulin jo, ettei sellaista päivää ehkä tuu ikinä! Mutta tuli sekin. Nostan itselleni hattua sitkeydestä. Ja Sarille ihan huippuhyvästä fysioterapeutin työstä.

Tämän päivän fyssarikerta aloitettiin jälleen siis lyhyellä faskiahoidolla. Sari tunnusteli hamstringien ja lähentäjien tilannetta. Ekaa kertaa siis siedettävä. Etu- ja takareisi on vasemmassa jalassa tosi kireä, oikeassa jalassa etureisi kiristää myös melko paljon. Osa tästä johtunee pitkään jatkuneesta kiputilasta, osa ollut jo ehkä aikasemminkin. Mutta sitten! Me päästiin tänään Sarin kanssa siis ihan harjoitteisiin asti. NIIN SIISTII!! Ihan huippua.

Nyt siis harjoitusohjelmassa on jo melko paljon asioita:
kävelyä n. 2km/lenkki reipasta vauhtia

venyttelyä (istuen reiden avausta, pakaran venytystä selällään maaten kuminauhaa käyttäen)

"reisijumppa" pilatesrengasta käyttäen (...eli selällään lattialla. Haetaan asento lavoista ensin pitkäksi, sitten kyljet pitkäksi, lopulta lantio ja viimeisenä joko pieni puristus tai loitonnus pilatesrenkaalla)

rullaukset pilatesrullalla (ulkoreisi, takareisi, rintaranka)

istuinluiden kohdan ja takareiden rullaaminen tarvittaessa pallolla, jos ei kestä pilatesrullaa tai helpompi saada tuntumaan oikeassa paikassa

lonkankoukistajan venytys joko polviseisonnassa (tarttee olla ihan sairaan tarkkana lantion kanssa ja polvien kanssa, mulla ei vielä ihan onnistu...) joten vaihtoehtoisesti sitten lonkankoukistajan venytys pöydällä tms. selällään maaten. Eli maataan selällään esim. pöydällä, vedetään molemmat polvet vatsan päälle. Tarkistetaan, että istuinluut "osoittavat suoraan vastapäiseen seinään (ei kattoon tai lattiaan...). Toinen jalka ns. lukitaan vatsan päälle käsin ja toinen annetaan pudota venytykseen alas pöydältä.

Näiden lisäksi mä saisin kokeilla tosiaan sitä vesijuoksua ja pikkuhiljaa muitakin juttuja. Jonkun aikaa saan shapeta itseäni kuntoon kotona kaikilla ihanilla Gymstickin välineillä. Tänään välinesarja täydentyi kuminauhalla ja foam rollerilla (tsekkaa tästä mielenkiintoinen teksti)...Ny on kaikkee. Ainaki melkein!

Toki jäitä pidetään hatussa kaikesta huolimatta. Liikaa ei saa tehdä samana päivänä, jotta tiedetään mistä kipualue ottaa itseensä. Tänään tuntuu, muttei liikaa. Kuulunee asiaan. :)

Tällä viikolla ruuan suhteen mennään edelleen niillä ihanilla Kunto Plussan ohjeilla (250kcal/ateria). Luvassa on:

aamiainen:
omena ja appelsiini kuutioituna, lisätään 1dl kreikkalaista jogurttia. Maustetaan vaniljajauheella ja 2 rouhitulla saksanpähkinällä. +vettä (+teetä töissä)

lounas:
150g silputtua kaalia, 1/4 appelsiini, 100g raastettua porkkanaa, 1 rkl auringonkukansiemeniä ja 1 broilerin rintaleike. Raastesalaattia siis!

välipala:
kaakaota 2dl, banaani ja viipale näkkileipää (mä laitan päälle kyllä pari ohutta pippurileikkeen palaa)

päivällinen:
40g (raakapaino) täysjyväpastaa, ½ purkkia tonnikalaa, 50g kurkkua, 50g kelt. paprikaa ja 50g tomaattia (salaatiksi taas sekoitellen)

iltapala:
2 pientä munaa, 75g pinaattia, tomaattia viipaloituna pinaattimunakkaan päälle ja pari viipaletta parmankinkkua.

vaihtoehtoisesti tässä kasvissuikaleet ja dippiä.

Ja vettä voiteluun...Näillä!
Huomenna tosin syön päivällistä kokouksessa näistä poiketen. Kaloreita en laske, mutta edelleen pidetään rytmistä kiinni.

Iloisen energistä alkanutta viikkoa!!! Tällä viikolla alkaa jo helmikuu. Aatelkaas. Lauantaina voi todeta jo, että ens kuun jälkeen on huhtikuu. Valoa, iloa ja kevään kohinaa odotellessa!

5:2 eri näkökulmasta

Olen tässä hieman kipuillut ja tasapainotellut vatsani kanssa. Pitkä psyykkinen pinnistely voimakkaan kiputilan kanssa sekä marraskuinen kipulääkkeiden runsas käyttö ovat tehneet selvää jälkeä. Kroppa kertoo, että rauhoittaa pitää mutta miten?

Kuin tilauksesta siivosin omaa lehtilaatikkoani. Sen pohjalle oli hautautunut tammikuun KuntoPlus -lehti. Siellä oli julkaistu reseptivihkonen, jossa pyritään keveään kasvispitoiseen ruokavalioon. Tarkan noudattamisen tuloksena luvataan -1kg pudotus viikossa. Vaikka tässä kropassa olisi tilausta tuolle pudotukselle ja kiinteytymiselle, haluaisin lähinnä päästä uudelleen kiinni ruokailurytmistä. Sekin ollut ihan hukassa jo pitkän aikaa. Niinpä tämä reseptivihkonen putosi syliin, kun sitä toivoin. Ja mika parasta lähes kaikki reseptit on ihan perusaineksilla toteutettavissa. Siitä ISO PLUS!!

Ostin tänään viikon ainekset kotiin. Olen reissussa perjantaista sunnuntaihin. La ja su ovat siis perusruokapäiviä. Syödään mitä on tarjolla... Ja muut päivät yritän noudatella annettuja reseptejä. Kiukkuinen vatsani toivottavasti vähän laantuu viikon aikana näillä eväillä.

Listalla on allaoleva porkkana-sipuli-valkosipuli-kidneypapu-jauhelihasekoitus. Tätä siis lounaaksi ti-to.

Illallinen on sitten kuvassa oleva pinaattimunakas, jonka kylkeen laitetaan parmankinkkua ja tomaattia. :) NAM!

Tähän lisäksi on vielä aamupalana puuroa hunajamelonilla ja maidolla, välipalaksi iltapäivällä olisi kaakao, banaani ja näkkileipä sekä iltapalaksi vielä kasvistankoja ja dippiä. Pysyy nainen taas vihanneksissa. Hyvä niin! Toivottavasti vatsakin tykkäis.

Tänään fyssarilla sovittiin, että voin tehdä 2 venytystä kotona. Lisäksi saan kokeilla kevyesti vesijuoksua ja kävellä saan 2km. Maanantait on mahdollisuuksia täynnä.

Tsemppiä alkaneeseen viikkoon just sulle!

Paistaa se päivä risukasaankin

Tulin juuri fyssarilta. Pelkkiä hyviä uutisia!

Seuraavaan käyntiin on 4 päivää, eli käynti on tiistaina. Sitä ennen mä saan alkaa tekemään pieniä kävelylenkkejä. Ja mitäs se sit tarkoittaa? Se tarkoittaa kokonaismatkaltaan max. 1-1,5 km lenkkejä JOKA PÄIVÄ jos vaan paikat ei kipeydy kovin. Tuntua saa, muttei liikaa. Tän lisäksi saan käyttää pilatesrengasta. Renkaan käytössä tärkeää on lapojen, kylkien ja alavatsan aktivointi ennen reisien puristusta tai loitonnusta. Rengasta ei kuitenkaan puristeta littoiseksi asti vaan kevyellä puristusella. Puristus ja loitonnusliikkeitä kutakin saa tehdä 5-6, jos vaan kipua ei tunnu liiaksi.

Harjoitteiden lisäksi pidän harjoittelupäiväkirjaa, jollaista pidin myös keväällä. Harjoittelupäiväkirjaan kirjataan harjoite, määrä ja lisäksi fiilareita kipualueen tuntemuksista. Siistiä! Siis oikeesti tosi siistiä!

Tänään on päivä, jota ei vaan voi pilata mikään. Ensin loistavassa seurassa nautittu lounas, jonka annoksessa pariloitua tuoretta ananasta. Nyt Voice of Finland -kisastudiota pystyttämään ja nauttimaan fiiliksistä. Aurinko löysi sittenkin kaiken kaamoksen keskellä risukasaan! Uusi vuosi ja näköjään toivoa uusista kujeista. On tää vaan hienoa! Ihan kuin olis lotossa voittanut.

Vuoden (ja pitkästä aikaa) 1. kävelylenkki

Monta päivää, eli ehkä 5, ollut hyvä olla. Jalassa on ollut kireyttä ja askelpituutta rajoittavaa tunnetta uudenvuoden aattona viimeksi. Eilen illalla haaveilin kävelyLENKIstä. Ihan liikunnan vuoksi. Tai ei liikunnankaan vaan itseni vuoksi.

Nukuin viimeisenä lomapäivänä pitkään. Söin ja katselin leffaa. Kaivoin eteisen ylähyllyltä laatikon, jossa mulla on pakattuna On running -lenkkarit. Valkkasin laatikosta violetit. Ne tuntui jalassa taivaalta. Jalkaan mahtuivat myös viime talvena käyttämäni juoksutrikoot. Mahtavaa! Päälle vielä lila takki ja heijastinliivi. Silloin, kun ei tiedä koska kroppa antaa seuraavan kerran luvan lenkille, niin silloin pitää ottaa ilo irti jokaisesta yksityiskohdastakin. Fiilistellä "koko rahalla".

Lenkillä mä kävelin koko matkan vauhtia, jolla tuli kylmä. Hassua, viime vuonna samat kuteet ja 10 astetta enemmän pakkasta ja hiki valui. Silloin mä olin nainen, joka juoksi kympin tuntiin. Nainen, joka aikoi juosta HCR:n 2h- 2h ja 10min. Nyt mä olen nainen, joka kävelee hitaasti keskittyen joka askeleeseen. Tänäänkin tuli ylilyönti (huippuvauhti on saavutettu huijaamalla gpsää ABCn hyllyjen välissä :D :D ). Oletin, että voin kävellä matkan kotoa ABC lle ja takaisin (tarvitsin kaupasta jotakin). Eka kiputuntemus tuli 2,5km kohdalla sports trackerin mukaan. 2,5km olisi ollut riittävä. Nyt tuli liikaa, 5km. Aikaa meni yli tunti. Yhteen kilometriin meni pisimmillään vartti. Nyt on lantiossa pientä kipua, toivottavasti se menee ohi. Lepoa tän jälkeen vähintään 5 päivää ellei enemmän. Nyt mä olen siis nainen, joka kävelee mielellään hitaasti, mutta varmasti sen 2,5km. Eikä enempää. Kroppa näyttää rajat ja Sports Tracker mitan. Eli järven ympäri (ilman koiraa ja sauvoja...tänäänkään niitä ollut mukana...) on sopiva jatkossa. 

Mutta hei, kesäkuussa olin niin kipee, että 80m oli 25min. Kauppareissu kesti 1,5h ja keskustaan ei voinu kävellä 800m matkaa. Marraskuun alussa 7kk kipujen alusta, oli luussa vielä turvotusta ja pikkusen luutumatonta murtumalinjaa havaittavissa. Nyt mä pystyn kuitenkin käveleen, arjessa pääosin kivutta (johon en uskonut marraskuussa ollenkaan). Arki on ollut rehellisesti kivutonta vasta (vaihtelevasti) viimeisen kuukauden aikana ja tänään mä selvisin kotiin. (Vaikka viimeinen ylämäki houkutti soittaan ystävän hakeen mut pois) Vähäjärven rantaa tallustellessa mietin, että mä vielä tästä voittajana nousen. 9kk on nyt takana. Annan kropalle aikaa vuoden. Ja toivottavasti se on paremmassa kunnossa kuin silloin tajunnanräjäyttävän kivun minut saavuttaessa 3.4.13

Vuosi 2013 oli jälkikäteen ajateltuna opettavaisin pitkään aikaan. Matka ihmisyyteen. Vuosi 2012 sulki paljon ovia. Vuosi 2013 avasi uusia. Työt OAJ Pirkanmaan tiedottajana kuuluvat ehdottomasti vuoden top3 uusiin asioihin. Sitä myöten olen saanut kokea huikeita juttuja hyvässä porukassa. Keväällä valmistuin nepsy -valmentajaksi. Onneksi. Siitä sain myös voimaa jaksaa tätä elämäntilannettani sekä välineitä käsitellä vaikeita asioita. Vuonna 2014 opinnot jatkuvat työnohjaaja-koulutuksessa. Tärkeimpänä opittavana asiana koin elämän ymmärtämisen. Elämä ei koostu eikä myöskään minua määritä se, mitä minä omistan, kuinka paljon olen liikkunut, millaisia tuloksia olen tajuttomilla työtuntimäärillä saavuttanut, millainen kroppa on, kuinka paljon ehdin erilaisia asioita viikossa tai kuinka tehokas tai reipas olen jaksanut olla. Elämää ei voi myöskään liiaksi ohjata. Elämä ohjaa minua. Jos lähdin vuoteen 2013 "elämän kuntoremontti"-tyyppisellä ajatuksella yrittäen ohjata itse elämääni, erehdyin isosti. Vuoteen 2014 lähden ajatuksella "nautin joka päivästä ja elämän tuomista mahdollisuuksista" . Kumpi ajatus tuo suurempia asioita tullessaan? Mä ajattelen, että elämän aarrelaatikolle pääsee, kun ymmärtää juuri oman elämän aarteita. Ihmiset yleisesti odottavat jotain suurta tulevaksi, joka tuo onnen. Jos pysähtyisi, ees hetkeksi, voisi huomata, että onni löytyy läheltä. Itsestä ja aarteista ympärillä.

Mun elämässä elämän aarteet on mun ympärillä olevat ihmiset ja se energia, joka virtaa elämässä. Se miten annan itseäni kohdeltavan, kertoo siitä kuinka paljon arvostan itsessäni piilevää aarretta, aitoa minää. Ja tässä pitää olla tarkka! Kaikki elämässä olevat mahdollisuudet ja ihmiset eivät tue positiivista energiaa. Silloin, kun huomaa itsessään muutosta kurjemmaksi, pitää negatiivista energiaa tuottavista asioista luopua, vaikka se sattuis sydämeen. Se, miten kohtelen muita ympärillä olevia, läheisiäni, kertoo siitä miten heitä arvostan. Positiivinen kieliympäristö tukee positiivista ajattelua, onnistumisia ja positiivista elämänenergiaa. Kivusta huolimatta pystyn näkemään ihmiset ympärilläni. Mitä vähemmän kipua on sen kirkkaampi tämä  ajatus myös on. Elämässä olevat ihmiset ovat aarteita.

Kuten jo aiemmissa kirjoituksissani olen todennut, jokainen meistä tarvitsee unelmia ja suunnitelmia elämän punaiseksi langaksi. (Siitäkin huolimatta, että Elämä on eri mieltä). Mun vuosi 2014 on täynnä odotuksia. Joka kuukausi nautin ystävien seurasta hyvän ruuan parissa. Vuodelle on varattuna yksi ulkomaan reissu, Cheekin stadionkeikka ja koulutusta. Töitä riittää. Lasken kävelylenkit, jotka pysyn tekemään (en niitä jotka jäävät tekemättä). Saattelen oppilaani myötätuulessa ammattiopintoihin. Ja pidän itsestäni ja läheisistäni huolta. Kuntoutan jalkaa kuntoon luottaen itseni osaaviin käsiin. Pidän viikonloput mahd. vapaina, jotta voin tehdä juuri niitä asioita, jotka minusta tuntuvat tarpeellisilta ja mukavilta. Kotini on mun linnani edelleen. Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä olen avoin niille mahdollisuuksille (ja mahdottomuuksille), joita Elämällä on tarjolla.

Kuntoutus jatkuu taas tällä viikolla fyssarilla. Rapsaa tulossa, kun tiedän mihin suuntaan mennään. Toiveikkaana ajattelen, että pääsen jo ehkä venyttelyn maailmaan. Se olis aika siistii!!

Mahdollisuuksia Teille kaikille lukijoille vuoteen 2014! Tarkkailehan, mikä Sun elämän aarre on. Se on lähempänä kuin luulet.