Vuoden (ja pitkästä aikaa) 1. kävelylenkki

Monta päivää, eli ehkä 5, ollut hyvä olla. Jalassa on ollut kireyttä ja askelpituutta rajoittavaa tunnetta uudenvuoden aattona viimeksi. Eilen illalla haaveilin kävelyLENKIstä. Ihan liikunnan vuoksi. Tai ei liikunnankaan vaan itseni vuoksi.

Nukuin viimeisenä lomapäivänä pitkään. Söin ja katselin leffaa. Kaivoin eteisen ylähyllyltä laatikon, jossa mulla on pakattuna On running -lenkkarit. Valkkasin laatikosta violetit. Ne tuntui jalassa taivaalta. Jalkaan mahtuivat myös viime talvena käyttämäni juoksutrikoot. Mahtavaa! Päälle vielä lila takki ja heijastinliivi. Silloin, kun ei tiedä koska kroppa antaa seuraavan kerran luvan lenkille, niin silloin pitää ottaa ilo irti jokaisesta yksityiskohdastakin. Fiilistellä "koko rahalla".

Lenkillä mä kävelin koko matkan vauhtia, jolla tuli kylmä. Hassua, viime vuonna samat kuteet ja 10 astetta enemmän pakkasta ja hiki valui. Silloin mä olin nainen, joka juoksi kympin tuntiin. Nainen, joka aikoi juosta HCR:n 2h- 2h ja 10min. Nyt mä olen nainen, joka kävelee hitaasti keskittyen joka askeleeseen. Tänäänkin tuli ylilyönti (huippuvauhti on saavutettu huijaamalla gpsää ABCn hyllyjen välissä :D :D ). Oletin, että voin kävellä matkan kotoa ABC lle ja takaisin (tarvitsin kaupasta jotakin). Eka kiputuntemus tuli 2,5km kohdalla sports trackerin mukaan. 2,5km olisi ollut riittävä. Nyt tuli liikaa, 5km. Aikaa meni yli tunti. Yhteen kilometriin meni pisimmillään vartti. Nyt on lantiossa pientä kipua, toivottavasti se menee ohi. Lepoa tän jälkeen vähintään 5 päivää ellei enemmän. Nyt mä olen siis nainen, joka kävelee mielellään hitaasti, mutta varmasti sen 2,5km. Eikä enempää. Kroppa näyttää rajat ja Sports Tracker mitan. Eli järven ympäri (ilman koiraa ja sauvoja...tänäänkään niitä ollut mukana...) on sopiva jatkossa. 

Mutta hei, kesäkuussa olin niin kipee, että 80m oli 25min. Kauppareissu kesti 1,5h ja keskustaan ei voinu kävellä 800m matkaa. Marraskuun alussa 7kk kipujen alusta, oli luussa vielä turvotusta ja pikkusen luutumatonta murtumalinjaa havaittavissa. Nyt mä pystyn kuitenkin käveleen, arjessa pääosin kivutta (johon en uskonut marraskuussa ollenkaan). Arki on ollut rehellisesti kivutonta vasta (vaihtelevasti) viimeisen kuukauden aikana ja tänään mä selvisin kotiin. (Vaikka viimeinen ylämäki houkutti soittaan ystävän hakeen mut pois) Vähäjärven rantaa tallustellessa mietin, että mä vielä tästä voittajana nousen. 9kk on nyt takana. Annan kropalle aikaa vuoden. Ja toivottavasti se on paremmassa kunnossa kuin silloin tajunnanräjäyttävän kivun minut saavuttaessa 3.4.13

Vuosi 2013 oli jälkikäteen ajateltuna opettavaisin pitkään aikaan. Matka ihmisyyteen. Vuosi 2012 sulki paljon ovia. Vuosi 2013 avasi uusia. Työt OAJ Pirkanmaan tiedottajana kuuluvat ehdottomasti vuoden top3 uusiin asioihin. Sitä myöten olen saanut kokea huikeita juttuja hyvässä porukassa. Keväällä valmistuin nepsy -valmentajaksi. Onneksi. Siitä sain myös voimaa jaksaa tätä elämäntilannettani sekä välineitä käsitellä vaikeita asioita. Vuonna 2014 opinnot jatkuvat työnohjaaja-koulutuksessa. Tärkeimpänä opittavana asiana koin elämän ymmärtämisen. Elämä ei koostu eikä myöskään minua määritä se, mitä minä omistan, kuinka paljon olen liikkunut, millaisia tuloksia olen tajuttomilla työtuntimäärillä saavuttanut, millainen kroppa on, kuinka paljon ehdin erilaisia asioita viikossa tai kuinka tehokas tai reipas olen jaksanut olla. Elämää ei voi myöskään liiaksi ohjata. Elämä ohjaa minua. Jos lähdin vuoteen 2013 "elämän kuntoremontti"-tyyppisellä ajatuksella yrittäen ohjata itse elämääni, erehdyin isosti. Vuoteen 2014 lähden ajatuksella "nautin joka päivästä ja elämän tuomista mahdollisuuksista" . Kumpi ajatus tuo suurempia asioita tullessaan? Mä ajattelen, että elämän aarrelaatikolle pääsee, kun ymmärtää juuri oman elämän aarteita. Ihmiset yleisesti odottavat jotain suurta tulevaksi, joka tuo onnen. Jos pysähtyisi, ees hetkeksi, voisi huomata, että onni löytyy läheltä. Itsestä ja aarteista ympärillä.

Mun elämässä elämän aarteet on mun ympärillä olevat ihmiset ja se energia, joka virtaa elämässä. Se miten annan itseäni kohdeltavan, kertoo siitä kuinka paljon arvostan itsessäni piilevää aarretta, aitoa minää. Ja tässä pitää olla tarkka! Kaikki elämässä olevat mahdollisuudet ja ihmiset eivät tue positiivista energiaa. Silloin, kun huomaa itsessään muutosta kurjemmaksi, pitää negatiivista energiaa tuottavista asioista luopua, vaikka se sattuis sydämeen. Se, miten kohtelen muita ympärillä olevia, läheisiäni, kertoo siitä miten heitä arvostan. Positiivinen kieliympäristö tukee positiivista ajattelua, onnistumisia ja positiivista elämänenergiaa. Kivusta huolimatta pystyn näkemään ihmiset ympärilläni. Mitä vähemmän kipua on sen kirkkaampi tämä  ajatus myös on. Elämässä olevat ihmiset ovat aarteita.

Kuten jo aiemmissa kirjoituksissani olen todennut, jokainen meistä tarvitsee unelmia ja suunnitelmia elämän punaiseksi langaksi. (Siitäkin huolimatta, että Elämä on eri mieltä). Mun vuosi 2014 on täynnä odotuksia. Joka kuukausi nautin ystävien seurasta hyvän ruuan parissa. Vuodelle on varattuna yksi ulkomaan reissu, Cheekin stadionkeikka ja koulutusta. Töitä riittää. Lasken kävelylenkit, jotka pysyn tekemään (en niitä jotka jäävät tekemättä). Saattelen oppilaani myötätuulessa ammattiopintoihin. Ja pidän itsestäni ja läheisistäni huolta. Kuntoutan jalkaa kuntoon luottaen itseni osaaviin käsiin. Pidän viikonloput mahd. vapaina, jotta voin tehdä juuri niitä asioita, jotka minusta tuntuvat tarpeellisilta ja mukavilta. Kotini on mun linnani edelleen. Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä olen avoin niille mahdollisuuksille (ja mahdottomuuksille), joita Elämällä on tarjolla.

Kuntoutus jatkuu taas tällä viikolla fyssarilla. Rapsaa tulossa, kun tiedän mihin suuntaan mennään. Toiveikkaana ajattelen, että pääsen jo ehkä venyttelyn maailmaan. Se olis aika siistii!!

Mahdollisuuksia Teille kaikille lukijoille vuoteen 2014! Tarkkailehan, mikä Sun elämän aarre on. Se on lähempänä kuin luulet.