Kiitos, sivua on avattu jo 17 000 kertaa. :) Mahtavaa!! Matkaa tehdään tiiviisti yhdessä. Olen saanut muutamilta teiltä tsemppipostia, mikä auttaa aina jaksamaan yli huonoistakin hetkistä. Se on todella korvaamatonta! Tuki auttaa jaksamaan ja motivoi toki jakamaan onnistumisia teidän kanssa. KIITOS!!!
Helmikuuhun kuului hyvää. Pikkuhiljaa on päässyt kävelemään ja ottamaan mukaan "uusia" liikuntalajeja. Mä jopa kävelin täysi kauppakassi kädessä kaupasta kotiin. Saman vajaan kilometrin matkan, joka kesällä kesti ilman mitään lisärasitusta sen 45min ja sen jälkeen ei voinut viikkoon liikkua mihinkään kun tuntui, että paikat repee irti. Nyt mä vedin vielä portaat ylös, kun pääsin kotiin. Siistiä!
Hiihtolomalla hiihdin, uin ja laskettelin, venyttelin, venyttelin ja venyttelin. :) Hiihdosta lantio otti itseensä aika reilulla kädellä. Myöskään kyykkyjä ei voi tehdä, siitä otetaan kanssa istuinluun ympäristössä vielä sellaset kierrokset, että mä ja mun kroppani ei olla siihen valmiita. Kokeilin, en kokeile hetkeen uudelleen. ;) Tällä viikolla olen ottanut liikkumisen kanssa keveämmin, mutta siitä huolimatta käynyt kävelemässä. Huomenna on lihaskuntotreenin ja fysioterapeutin vuoro. Sunnuntaina pitäisi päästä vesijuoksemaan. Huikeeta! Ja hei, mä mahduin mun uikkariin. Ei tartte ostaa uutta. Huh!Tuohon hiihtoon piti vielä lisätä sellainen hauska yksityiskohta tästä kuntoutumisesta. Hikiliikunta on ollut unelmaa 5.6. jälkeen. Sen aika oli nyt hiihtolomalla. Se oli huikeeta. Paita, hiukset märkänä hiihtolenkiltä kotiin. 5,5km aikaan 35 min raskaalla ladulla (siis alamäessä sai antaa vauhtia sauvoilla), joten olin tyytyväinen. Jokaisen hikipisaran arvosta. Sillä jaksaa taas vähän aikaa, kun tietää, että näitä hetkiä on taas kohta mahdollista kokea useammin ja useammin. Nyt se oli kuin pieni käsintehty konvehti kaiken keskellä. Herkkupala kauan odottaneelle.
Kun voi lisätä liikuntaa, niin tulee tsemppiä lisää tuohon ruokavalion noudatteluunkin taas. Mä olen ottanut KuntoPlussan 250 dieetistä itselleni erilaisia ruokia, joita kokkailen itselleni. Lisäksi olen ruokapäiväkirjan kautta kyennyt laskemaan kalorilaskurilla itse kehittelemiini ruokiin tai suosikkiruokiini sisältyvät kalorit. Eli nyt kevennetään reilulla kädellä. :) Katsokaahan näitä herkkuruokia. Ei huonoja. ;)Maaliskuussa mä pääsen vielä kokeilemaan HotJoogaa 3 sunnuntaina. Tästä tulee hyvä kuukausi.
3.4. on sitten torstai. Silloin tulee vuosi täyteen, kun tämä kaikki alkoi. Vaikka aika on mennyt vuoden aikana nopeasti ns. muussa elämässä, niin tän liikunnan ja yksityiselämän puolella vastoinkäymisten takia viime vuosi tuntui pieneltä ikuisuudelta. Mä toivoisin, että lopulta nousen voittajana tästä kaikesta. Kun tää matka on käyty loppuun, mä pääsen nauttimaan toivottavasti pienistä juoksulenkeistä, voin tanssia, olen opetellut useita uusia liikunnan muotoja, liikun monipuolisesti, olen 7-8kg hoikempi, huomattavasti terveempi, energisempi ja astetta verran tyytyväisempi fyysiseen olemiseeni. Toisaalta mä koen nyt jo olevani jollain lailla onnekas tässä. Mä tarvitsin aikaa pysähtyä. Sananmukaisesti tämä vamma on ollut kuin pain in the ass, mutta siitäkin selvitty.
Tätä kirjoittaessa nousee kyyneleet silmiin. Pitkä matka on tultu. Onneksi en 3.4.13 tiennyt kuinka pitkä matka oli edessä. Onneksi nyt en tiedä, kuinka pitkästi on vielä edessä. Mutta se on varmaa, että asiat on nyt paremmin kuin ne oli 1,5kuukautta sitten ja 100 kertaa paremmin kuin ne oli marraskuussa.
En tiedä olenko realisti tässä asiassa, mutta olen ajatellut edetä tässä juoksuhaasteessani (josta tuli "vähän" pidempi kuin kuvittelin) järjen kanssa. Hyväksyn tosiasiat, liikun kroppani edellytyksillä, mutta toivottavasti voisin onnistuneesti osallistua Fight Back -juoksuihin seuraavien 3 vuoden ajan. Käsittääkseni tuossa juoksussa on kyse ensin 2,5km juoksusta, sitten 5km juoksusta ja 3 vuoden kuluttua puolikkaan juoksusta. Ehkä se olisi tässä kohtaa realistinen aikataulu tästä kuntoutumiselle. En aio lopettaa toivomista. Kyl mä vielä juoksen ihan varmasti. En siinä määrin kuin ennen, mutta juoksen. Ja kun se ensimmäinen, pienikin, yhtämittaa juostu lenkki tulee, niin voin sanoa, että se juostaan onnenkyyneleet poskilla. Nytkin, kun onnistun selän rullauksissa tai tulee liikuttua ilman että kivulla rangaistaan, niin tulee liikutuksen kyynel aika helposti silmään. Varsinkin kun Sari -fyssari kehuu hyvästä liikkeestä ja tuntee kropasta kuinka se ottaa askelia eteenpäin.
Eli pieni notkahdus tällä viikolla kipujen takia, mutta eipä hätää. Pääsin Lappiin ja takas. Istuen autossa. Siitä ei uskaltanut edes haaveilla vielä joulukuussa. Nyt se oli mahdollista.
Eli pidetään unelmista ja haaveista kiinni. Silloin ne tulee mahdollisiksi. Joskus, ajallaan. Sulla, mulla ja meillä kaikilla.
Täytyypä muuten kehitellä siihen 3.4. päivään jotakin. Palkinto siitä, että vuosi on jaksettu tässä sinnitellä. Ehkä seuraava vuosi on jo sitten sitä nautiskelua. Ilman pelkoa kivusta, nautintoa liikunnasta. Sitä lisää.
