Virallisesti kesän viimeinen päivä

Kesä meni. Olipa ainakin erilainen.. Kun on tottunut tekemään asiat ja viettämään aikaansa tietyllä tavalla, on välillä tosi vaikea keksiä uudenlaisia tapoja toimia. Monta kertaa kesän aikana pohdin, että miksi tämä rasitusosteopatia osui juuri minulle, miksi juuri keväällä ennen puolikasta ja miksi kesäaikaan, kun olisi paljon muitakin asioita tehtävänä. Sairastelu muutti koko kesän suunnitelmat. Tiedän, että kukaan ei voi vastata näihin miksi -kysymyksiin, joita jokainen meistä joutuu elämänsä aikana kysymään. Joskus kuitenkin voi itse yrittää etsiä sellaisia vastauksia, joista voi saada lohtua tai vastauksia tarvitessaan.

Omalla kohdallani tämä kesä on ollut tavallaan kovin opettavainen. Se on opettanut minua huomaamaan liikunnan merkityksen arjessa. Osaan jatkossa määritellä itse liikunnan roolin elämässäni. Osaan kuunnella kroppaani entistä paremmin ja tiedän, mitä se minulle yrittää kertoa.

Kesä on auttanut minua näkemään elämäni tärkeät ihmiset ympärilläni. Se on saanut minut iloitsemaan tosi pienistä hetkistä ja antanut sysäyksen elää omia unelmia todeksi, eikä vain lipua elämää läpi "sitten kun" -asenteella. Olen saanut aikaa miettiä, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja voinut toimia näiden ajatusten suunnassa. Vuosia olen elänyt elämää muille, nyt on aika elää sitä itselle. Kukaan ei tee sitä puolestani. Mitä nämä asiat sitten ovat?

Olen armollisempi itselleni. Elämä ei ole suorittamista. Asiat, jotka eivät tunnu hyvältä, pitää muuttaa. Joskus se vaatii peiliin katsomista. Tutkimista. Mitä peilistä näkyy? Olenko siihen tyytyväinen ja mitä itse voin asioille tehdä? 

Nämä 2 korttia löytyi kaupasta. Aika hyvä sisältö...

Tosiasioiden kanssa eletään. Sairastelu, on sen nimi  sitten vaikka rasitusosteopatia tai jokin muu, on sen kanssa opittava elämään, koska itse en ole voinut valita sairastaako vai ei. On annettava aikaa itselle hyväksyä oma haavoittuvuus ja antauduttava hetkeksi muiden käsivarsille kannatettavaksi. Olen kesän aikana saanut tavata paljon ystäviä, myös vuosien takaa. Se on antanut minulle mahdollisuuden huomata, kuinka paljon minulla on ihmisiä ympärilläni. Siitä olen todella onnellinen. Ystävät ovat voimavara, jota ei voi korvata millään muulla. Ystävä pysyy lähellä myös silloin, kun on vaikeaa. Jokaisen läheisen ystävän tai perheenjäsenen on vaikea katsella läheltä, kun toista sattuu. Mutta yhdessä se suru, murhe tai kipukin on pienempää. Ja pikkuhiljaa huomaa, että kipu hellittää eikä se hallitse koko ajan elämää.

Tapasin 2 viikkoa sitten kaupassa käydessäni erään entisen oppilaani. Pojasta oli tullut jo vuosien jälkeen mies. Tämä nuori sai minut pysähtymään. Hän kertoi, kuinka minä olin opettajana osannut kuunnella häntä ja kuinka olimme yhdessä rakentaneet hänen elämänsä ensimmäisen unelman, jota tavoitella. Unelma saavutettiin silloin yhteisellä työllä. Nyt siinä kaupan penkillä istuessaan tämä nuori mies sanoi, että oli silloin oppinu jotakin. Hän sanoi: "Sillon mä opin, että jokaisella pitää olla unelma, vaikka olis vaikeakin tilanne. Sä opetit niin mulle. Ja nyt mä olen ajatellu, että mä tarttisin unelman eli tavoitteen, jotta elämä ei tuntuis puurolta. Se on tärkeetä." Siinä juteltiin hetki. Tai oikeastaan aika pitkä hetki. Lopputuloksena huomasin, että tämä nuori sanoitti oman unelmansa ja tavoitteensa. Hän tarvisi korvat kuulemaan. Tällä kertaa korvat kuulivat kaupan eteisessä. Siinä sanoitettiin yhden elämän uusi unelma. Toivottavasti nuoren suunnitelmat toteutuvat ja elämä kantaa. Viisautta ei ainakaan sen nuoren miehen sydämestä puutu.

Kesä on ollut aikaa pysähtyä. Kesä- heinäkuussa oli vaikeuksia itsellänikin uskaltaa  unelmoida tai haaveilla mistään kun edellinen vuosi oli täynnä itselle tärkeistä asioista luopumista yksi toisensa jälkeen. Lisäksi kivut tuntuivat loputtomilta, eikä minkäänlaista valoa tuntunut olevan missään. Pettymyksiä tuli aaltomaisesti suhteessa paranemiseen. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että ajatukset siitä, mihin elämäänsä haluaa ohjata, alkoivat selkiytyä. Minulla oli pilvilinna. Tai itseasiassa useampikin. Niistä olen tosi onnellinen. On toivoa paranemisesta ja tiedän, että minulla on voimaa siihen. Olen päättänyt myös elää unelmiani todeksi, niistä osa tässä...

Teen kodissani viimeinkin remontin loppuun. Uudet huonekalut ovat jo tilauksessa ja maalitelat viritelty valmiuteen. Ensi viikolla voisi aloittaa.  Sen jälkeen minun ei tarvitse asua kompromissien kanssa.
Teen joka kuukausi reissun jonkun ystäväni luo tai johonkin tapahtumaan, jolloin viikonloppu tuntuu minilomalta. Vaihtoehtoisesti kutsun ystäviä luokseni kylään ihanaan uudistuneeseen kotiini. Virkistävää ja voimauttavaa.
Opettelen italian alkeita ja matkustan ensi kesänä Italiaan katsomaan aarteita ja maistelemaan viinejä viinitiloille. (toivottavasti tämä toteutuu!)
Kuuntelen itseäni. Suoritan vähemmän, elän ja unelmoin enemmän. Se on tärkeää! Tämä sisältää myös EI -sanan opettelua (enkä nyt puhu pelkästään lisätöistä, harrastuksista tms.).
Rakennan elämän monen asian varaan. Kun yksi asia pettää, muut kannattelevat.
En unohda itseäni.

Näillä mennään. Ja hyvältä tuntuu. Eli ei hassumpi kesä. Erilainen. Herättelevä.

Ps. Takana on 3 TÄYSIN kivutonta päivää. Olo on euforinen. Jalassa oli korkokengät perjantaina Venetsialaisissa ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen. Eikä tuntunu missään. (paitsi syntyneissä rakoissa :D ) Toivoa ja valoa syksyyn. Maanantaina osteopaatille. Toivottavasti olisi lisää hyviä uutisia. :)