Hoitosuunnitelmaa

Edellisestä blogitekstistä on vierähtänyt 10 päivää. Jalan kipuilut eivät ole tuona aikana millään lailla vähentyneet. Leposärkyä ei ole tai on vain jonkin verran. Liikkuessa jalka kipeytyy entiseen malliin vaikka särkylääkettä otan ohjeen mukaan 2 kertaa päivässä. Kyseessä on pitkävaikutteinen Vimovo -tulehduskipulääke, jolla pyritään mahdollinen tulehdus hoitamaan. Näiden 10 päivän aikana on kuitenkin tässä selvitysprosessissa päästy eteenpäin. Eli työterveyden lääkäri määräsi silloin viikko sitten torstaina röntgenkuviin, joissa kävin tämän viikon maanantaina. Tiistaina radiologin lausunnon perusteella sain ainakin toistaiseksi hengähtää helpotuksesta sen rasitusmurtuman suhteen. Kuvat olivat normaalit. Tässä vaiheessa epäiltiin vielä limapussin tulehdusta. Torstaina matkasin UKK-instituutin urheilulääkäriasemalle. Lääkärinä oli Pekka Kannus, joka tutki jalan liikkuvuutta ja yritti paikantaa kipukohtaa, josta voitaisiin päätellä jotakin kivun aiheuttajasta. Tutkimuksissa kävi ilmi, että kyse ei ole limapussin tulehduksestakaan. Kivut eivät paikannu limapussin tulehduksen mukaisesti lonkan ulko-osiin tai etureiden yläosaan. Kipupistettä on vaikea löytää, mutta yksi säpsähdyksen aiheuttanut kipupiste löytyi. Tästä päätellen toistaiseksi tätä hoidetaan syvän lähentäjälihaksen ja siihen kiinnittyvien jänteiden tulehduksena. Nyt tulehduskipulääkkeitä syödään ainakin helatorstaihin asti. Jalka pitää pitää levossa kaikelta liikunnalta seuraavan viikon ajan. Helatorstain läheisyydessä jalkaa saisi kokeilla jo pyöräilyn sekä ulkoilukävelyn merkeissä. Mikäli jalka on kipeä edelleen tuolloin, pitää lääkäriin mennä uudelleen. Silloin mukana pitää olla ne röntgenkuvat, jotta niitä voidaan tarkastella uudelleen. Tuolloin harkitaan kortisonipiikin pistämistä suoraan lihakseen, jotta se tokenisi tulehduksestaan. Tosin silloin pitää tietää mihin sen kortisonin pistää. Hankalaksi pistopaikan tekee se, että pistos laitetaan nivustaipeen puolelta ja pitää saada ulottumaan aina sinne syvään lihakseen asti. Saattaapa tehdä melko höpöä jos sinne saakka joudutaan. Tuolloin harkitaan myös mahdollisten magneettikuvien ottoa. Niistä voisi jotakin uutta näkyä.

Itse on tullut pohdittua aika paljon tässä erilaisia kysymyksiä. Mikä merkitys on sillä, että vuonna 2004 autokolarin jälkimainingeissa ei vasenta jalkaa kuntoutettu, vaikka se ei pitänyt kolarin jälkeisenä päivänä ollenkaan? Entäpä puolitoista vuotta sitten kaaduttuani vasemman lonkan päälle? Silloin kylkiluu sai hiusmurtuman ja lihaskalvoja repesi kylkiluiden välistä. Tapahtuiko tuolloin jalassa jotain? Tai okl:n aikana saatu polvivamma, joka on tosin kuntoutettu, eikä pitäisi vaivata. Vai onko nämä puhtaasti liian rasituksen tulosta. Hassulta se vaan tuntuu, että kohta 4 viikkoa jatkunut lepo ei ole auttanut vaan edelleen liikkuminen tekee kipeetä.

Tosissaan harmittaa ja mielessä lähinnä kapinointia ja ajatuksia siitä, että eikö tää olis voinu tulla 6 viikkoa myöhemmin. HCR:n väliin jääminen harmittaa todella. Liikkumattomuus vielä enemmän ja epätietoisuus sitäkin enemmän. En ole yhtään hyvä kestämään epävarmuutta ja epätietoisuutta siitä, kuinka kauan tämä nyt vielä kestää. Onko koko kesän juoksut ja golfit juostu ja pelattu jo ennenkuin ne ehti alkaakaan. Sen aika näyttää.

Aattelin kirjoitella teille huomenissa kuitenkin sellasia tapoja, jolla olen saanut kuitenkin mieltä pidettyä positiivisena tässä pettymyksen hetkellä. Aika paljon ihania asioita, jotka antaa iloa ja hymyä.