Päivällä kävin juoksemassa ystäväni kanssa Nokialla. Polarin RC3 gps oli matkassa mukana ja teki raporttia reissusta ahkeraan. 1h 42 min pitkä treeni ja tuloksena pk-vauhtinen 11km pitkä lenkki. Dataa lenkiltä täältä. Ystävän kanssa juostessa huomaan, että lenkin rytmi pysyy paremmin yllä. Lisäksi se tekee hyvää korvien välille, kun pk-lenkillä voi purkaa ajatuksiaan. Nuo Petterin määräämät pitkät lenkit sopiikin juuri tällaiseen tarkoitukseen. Ja mikäs siinä juostessa hyvässä seurassa kevätauringon lämmittäessä.
Pikkuhiljaa tässä alkaa huomaamaan, että oma arki alkaa rytmittymään melko erilaiseksi kuin aiemmin. Tavoitetta kohti kuljetaan siis määrätietoisesti. Kropassa tapahtuu muutosta vähän koko ajan. Myös kodin eteisestä saattoi ainakin tänään pystyä päättelemään, että täällä ainakin joku juoksee. ;) Mietin noita kenkiä kuvatessa, kuinka paljon niillä on tullut juostua. Kaikki kolme paria aktiivisessa käytössä. Adidakset ovat osoittautuneet talvijuoksussa vähemmän liukkaiksi kuin nuo On-Runningit. On-Runningit ovat puolestaan asfaltilla lyömättömät. Kuvassa näkyviä monoja on tullut käytettyä jonkin verran, mutta oletettua enemmän hymyssä suin. Kaikki jalkineet siis tuottaneet valtavan määrän endorfiineja, kun tunti tolkulla niillä on menty erilaisissa ympäristöissä. Paljon on nuo hyvää oloa siis tarjonneet ja tulevat tarjoamaan. Pesuhuoneessa tämä liikunnallinen elämä näkyy kasvavana pyykkivuorena ja keittiöstä kuuluu tavallista useammin tiskikoneen ääni. Tätä ilmeisesti kutsutaan aktiiviseksi elämäntavaksi.
Totesin tänään ystävälleni, että en kadu hetkeäkään tätä elämänmuutosta, joka oli ilmeisesti kaivatumpi kuin edes osasin aatella. Liikunnan, ruokavalion ja päivän rytmityksen muutos on vaatinut työtä, mutta siinä on onnistuttu vähintäänkin hyvin. Ratkaisukeskeisen neuropsykiatrisen valmentajan opinnot ovat osaltaan auttaneet ymmärtämään valmennusprosessia ja suunnannut ajatukset positiivisen psykologian suuntaan. Elämästä oppii hakemaan onnistumisia herkemmin. Ennen on ollut huomattavasti sokeampi päivän mittaan tuleville pienille onnistumisille. Lisäksi on joutunut myös prosessoimaan omaa mennyttä elämää ja hakemaan sieltä tapahtumia, joilla on ollut positiivisia seurauksia. Siinä hämmentyneenä saattaa huomata, että tilanteet, jotka ovat siinä elämäntilanteessa tuntuneet murskaavilta, näyttäytyvät jälkikäteen minua vahvistaneina kokemuksina. Eli vanha, tosi kulunut sanonta "Se mikä ei tapa, vahvistaa" pitänee paikkaansa ainakin tästä näkökulmasta.
Opinnoissani olen nyt siis puolivälissä!! HUI! Kaksi kontaktijaksoa on enää jäljellä. Valmennusharjoittelua olen tehnyt tässä kevään mittaan. Se inspiroi, kun tuloksia alkaa tulla ja huomaa miten tärkeänä valmennettavat pitävät omaa valmennustaan. Tulevan kesän aikana pitääkin ilmeisesti pohtia tosissaan mitä sitä isona tekee. Valtavasti tuosta koulutuksesta on apua ihan omassa työssäkin. Kuluneella viikolla etsimme oppilaiden kanssa vahvistaneita kokemuksia menneisyydestä sekä tunnetilaa, jonka haluaisi paremmin hallintaan. Mielenkiintoisia prosesseja. Ensi viikolla jatkamme työstämistä. :)
Nyt kuitenkin vielä nauttimaan viikonlopusta. Huomenna rippijuhlaa ja toivottavasti vk-lenkki aurinkoisessa ilmassa. Levollista viikonloppua teille kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti